siivoamisen riemua

"mä en kestä tätä sotkua" pääsee suustani ehkä 20. kertaa päivän aikana. En siis oikeasti kestä tätä sotkua! Imuroin kämpän kaksi kertaa päivässä. Jotta se voisi taas tunnin sisään näyttää siltä, että emme ole sitten 1900-luvun lopun omistaneet masiinaa nimeltä imuri. Pesen seiniä ihmesienien, ja tsup-tsuppien kanssa. Jotta ne iltaan mennessä voivat taas näyttää siltä, kun tänne olisi otettu tilapäishoitoon possulauma. Mesoan miehelle, että nyt me palkataan se siivoojan. Saa tulla tänne kerran viikossa. Ja menen savu korvista nousten "vaihteeksi" pyykkäämään. Antaen matkalla imurilta, pesukoneelle, äkäisiä ohjeita miehelle siitä, miten "säkin voisit joskus tiskata/imuroida/siivota/pyykätä/pestä lavuaarit/pestä ikkunat/pestä seinät/korjata poikien vaatteet/laittaa puhtaat vaatteet paikoilleen/tai vaikka siirtää tenniskassisi pois keskeltä keittiötä". 

Siskoni tulee käymään. Purnaan taas, miten olen tänään siivonnut kolme tuntia. Vain jotta Topo voi ottaa käsin ruokaa suoraan kattilasta, pyyhkiä kätensä seiniin, ikkunaan, ja loput ruoan jämät olkkarin silkkityynypäällisiin. Ja miten sillä aikaa kun siivosin niitä Topon sotkemia seiniä, Sampu meni ja räjäytti liinavaatekaapin, tyhjensi keittiön "tärkeät paperit" laatikot, ja viimeisteli homman tyhjäämällä käsilaukkuni sisällön eteisen lattialle. Sauhuan valitusoksennuksen perään ääni väristen miten "mä en kestä tätä sotkua". Siskoni, jonka koti on harmonian, ja siisteyden tyyssija, lohduttaa "no mutta ,sulla on lapsia". Siirtyen olohuoneeseen keräämään leluja lattialta. Mutisen puoliksi ääneen, puoliksi ajatuksissani "ei sun tarttis". Vaikka oikeasti olen äärimmäisen tyytyväinen, että joku muu tekee hommaa puolestani.

Jossain vaiheessa, "vaihteeksi" ulkoiluttaessani imuria, sain ahaa-elämyksen. Ilmeisesti normaalisti kehittyneet lapset, jotka ovat ylittäneet esikouluiän, osaavat osallistua jossain määrin siivoamiseen. Meillä homma toimii käänteisesti. Ilmeisesti tähän huusholliin on osunut lauma miehiä, joille käsite siivoaminen on täysin tuntematonta. Mutta käsite "hylkää tavarat siihen mihin ne sattuvat käsistä tippumaan" on ihan arkipäivää. Edwardille yritän tasaisin väliajoin antaa ohjeita, kuten siivoa lelut olohuoneesta (välihuomautus; paikka jonne maar ei meillä IKINÄ pitänyt tulla lelun lelua. Eipä...). Edward noudattaa ohjeita 15 sekuntia. Jonka aikana saan neljä kertaa muistuttaa, että "sun piti kulta siivota leluja".  15 sekunnin, ja neljän huomautuksen jälkeen Edward päätyy istumaan olohuoneen lattialla. Ja unelmoimaan pääsiäisestä, jolloin tehdään suklaakakkua, jonka päällä on suklaamunia. Tässä vaiheessa saatan satunnaisesti nostaa panoksia, "Edward, siivoa lelut, ja keitetään kahvit, ja syödään jätskit". Tämä panoksien nosto yleensä aiheuttaa sen, että Edward muistaa tehtävän kuvauksen seuraavat 30 sekuntia. Kiikuttaen lattialla makaavasta 96 junaradanosasta kolme radoille kuuluvaan laatikkoon. Ja tullen voitonriemuisena sen jälkeen ilmoittamaan "äiti minä siivosin. Keitetäänkö nyt kahvit". Niih, mitäköhän tuohon enää sanoisi.

Topolle kun yrität jotain puhua siivoamisesta, niin luultavasti se kuulostaa Topon korvissa vain seuraavalta "nyt Topo bala bala bala siivota bala bala bala". Topo katsoo ohjeiden antajaa, kuin liian halpaa lauantaimakkaraa, ja häviää paikalta vähin äänin. Mutta annas olla kun imuri kaivetaan esiin; Topo v i h a a imurin ääntä. Topo huutaa korkealta, ja kovaa, jatkuvalla syötöllä imuroinnin ajan. Heti kun imuri hiljenee, Topo hyökkää irrottamaan töpselin seinästä. Ja katsoo imuroijaa äkäisesti, jonka jälkeen taas häviää paikalta vähin äänin, ehkä jotain protestia hiljaa muristen. Välihuomautuksena voin kertoa, että Topo ei myöskään voi sietää kapistusta nimeltä puhelin. Jos puhelin soi, sille protestoidaan. Jos äiti- tai isi-ihminen yrittävät puhua puhelimessa, sillekin protestoidaan kovaa, ja korkealta, taattuun  Topo-tyyliin. Siksi pidänkin yhteyttä ystäviini kaikin muin tavoin, paitsi soittelemalla. Ainakin kun Topo on maisemissa.

Sampu sitten... Voi hyvät hyssykät sentäs. Sampu tekee oivalluksia päivittäin. Duplolaatikon satoine palikkoineen voi heittää vaikka sängyn päältä lattialle, katsoen minkälaisen palikkaräjähdyksen sillä voi aiheuttaa. Sen jälkeen voi mennä harventamaan vaatekaapin sisältöä. Jonka jälkeen siirrytään sujuvasti makuuhuoneeseen, siirretään oman sängyn paikkaa, ja heitetään sinne sängyn, ja seinän väliin 18 pehmolelula, sekä Edwardin magneettikirjaimet. Joita on vissiin sata. Välillä Sampu saattaa saada hyväntekeväisyyskohtauksia, ja siivota kauniisti leikkiensä jäljet. Ja siinä sivussa käydä antamassa siivoojakollega-äidilleen "pupu", eli pusun. Ilmeisesti tyypin suhteen on jotain toivoa olemassa?

En tiedä mitä tämän siivous-sotku-dilemman kanssa pitäisi tehdä. Hyväksyä asia, että täällä asuu yksi iso ainakin ajoittain, pienesti sotkuttava mies, joka kyllä satunnaisesti osaa korjata jälkensä. (sekä kolmion jäljet)  Ja lisäksi kolme pienempää hemmetin paljon sotkevaa tyyppiä. Siivota kerran viikossa, ja sen jälkeen kuusi päivää kahlata, sotku- ja tavarapaljouden keskellä? Hävittää 85% poikien leluista, jotta heille jää oikeasti yksi pallo, kolme junaa, ja yksi pehmolelu. Ja lohduttaa heitä, että takapihalla on metsä. Ja metsässä on kuusia. Ja kuusissa on käpyjä. Ja kävyistä voi tehdä käpylehmiä. Vai antaa itselleen armoa; Topo sotkee. Eikä tajua tuon taivaallista siitä, mitä sotkeminen on. Edward ei niinkään sotke, mutta siivoamispuolen kanssa on paljon opeteltavaa. Ehkä ajan kanssa hänestä voisi kehittyä äidin pikku apulainen? Ja Sampu... Tuo tuholaisvaihe mennee joskus ohi, meneehän???? Ja ehkä hänestäkin kasvaa äidin pikku apulainen ? Siihen asti pitänee vain asennoitua elämään jatkuvassa sekasorrossa, pitää käsilaukun mahdollisimman vähätavaraisena, imuroida kun Topo ei ole maisemissa. Ja vihellellä sivussa iloisesti "tee työtäs laulellen". Tai vaihtoehtoisesti; pysytellä mahdollisimman paljon poissa kotoa siihen aikaan vuorokaudesta, kun päivä paistaa, ja lika loistaa. Lähteä vaikka tsiigailemaan heppoja...