homma hoidossa

Ens alkuun ISO kiitos kannustavista kommenteista koskien työpäätöstäni. Tai päätöstäni olla palaamatta nykyiseen työpaikkaani. Fiilis on yhä hyvä, ei ole kaduttanut. Enkä usko, että katumus iskee.

Joskin tässä on hieman palattu "mä tein sen"-leijunnasta maanpinnalle, kiitos projektin nimeltä: Topon kuvakansio. Topo siis ei ole ylettömän ihastunut kuvakommunikointiin. Eikä viittomiin. Ja kun sitä juttua ei tule muutenkaan solkenaan, sanavaraston ollessa jossain kymmenen hujakoilla, niin tulihan siinä vastaan tenkkapoo. Pojalla on kuitenkin asiaa!

Jossain vaiheessa viisas putemme, eli siis puheterapeuttimme, keksi että kokeillaan valokuvakommunikointia. Näpsikää kuvia paikoista joissa liikutte, ja ihmisistä jotka ovat Topolle tärkeitä. Ja yrittäkää selventää; mitä tehdään-, minne mennään-, kenen kanssa-juttuja niiden kuvien avulla. Ja niinhän siinä kävi; siitä avautui ovi jonkinmoiseen kommunikointiin. Joten muutenkin-suht-lailla-paljon-pilttejään-kuvaava-äiti sai oikean syyn (muunkin, kuin sen muistojen marinoinnin kuvamuodossa) näpsiä paljon kuvia. Joka paikassa. Kaikesta. Ja melkein kaikista. Topo sai ensimmäisen oman valokuvakommunikointikansionsa. Jonka sisältö oli viitisen sivua kuvamatskua niistä paikoista, ja ihmisistä, joita Topo diggaa. Jossain vaiheessa rinnalle otettiin ensikasio, joka lähetettiin apuväline"paikasta" (homma hoidossa, ja termit hanskassa, huomatkaa...). Ensikansion sisältäen ison läjän universaaleja kuvakommunikointikuvia.

Topo oppi hyvin pian käyttämään aktiivisesti kuvaa "lopeta". Äiti-ihminen laukkasi Topon perässä ympäri huushollia se ensikansio tukevasti lapasessa. Kysellen kuvien avulla "haluatko syödä" "haluatko juoda" "haluatko leikkiä" "haluatko kylpeä". Topo murahteli äkäisiä vastauksia Topo-kielellään, kunnes hiffasi, että parhaiten äiti-ihmisen rasittavasta kyselytulvasta pääsee eroon käyttämällä kansiota. Nimittäin osoittamalla lopeta-kuvaa. Homma siis toimi. Ainakin jollain nanoprosentti-tasolla.

Pikkuhiljaa Topo alkoi hyväksyä ensikansion olemassaolon. Ainakin dagiksessa. Kotona sen lopeta-kuvan ollessa yhä eniten pop. Koska selkeä kommunikointitarve on tietenkin olemassa, saimme apuväline"paikasta" ajan AAC-ihmiselle (älkää vain kysykö mitä tuo AAC tarkoittaa. Tiedän, että AAC-tyyppi on tyyppi joka mm tekee kostomoituja kansioita näille pikkupilteille). Äiti-ihminen sai selkeät ohjeet etsiä kuvat Topon suosikkijuomista, ruoista, sekä kauppojen logoista, joissa käymme hankkimassa nuo suosikkijuomat. Ja ruoat. Helppoa kuin heinänteko. Seuraava askel oli siirtää kuvat muistitikulle. Sekin oli paljon helpompaa kuin kuvittelinkaan (joo; olen "kotiäiti", en ole hetkeen joutunut käyttämään muistitikkua. En ole ihan satavarma olenko ikinä joutunut käyttämään sitä...). Viimeisen askeleen kohti uutta kansiota piti olla helpoin kaikista; siirtää muistitikulle kuvat Topolle tärkeistä ihmisistä. Ja siinä kohden se homma sitten kosahti.

Kuvia on tärkeistä ihmisistä vaikka kuinka. Mutta katsokaas kun ne ovat niillä tietokoneilla, joista on näyttö hajonnut. Joiden akku ei toimi. Ja niissä puhelimissa, jotka ovat joutuneet särkyneiden puhelimien hautausmaalle, eli työpöydän ylälaatikkoon. Jonne ne on jemmattu ajatuksella "jos näitä joskus vielä tarttis. Niin voishan ne sitten korjauttaa". Mitäs sitten? Viestiä maailmalle, mummeille, ja kummeille: voisitteko kiltit lähettää meille kuvat teistä itsestänne. NYT HETI. Sain ensin kasan epäileväisiä vastauksia "no kun ei meillä nyt just taida oikein olla mitään". Tyrmäsin vastaukset viestillä "ota kuva itestäs". Ja alkoihan niitä kuvia tippua. Ja jo pro-muistitikunkäyttäjänä sain kuvat marinoitua muistitikulle.

Viimeinen pikatsekkaus tehty sille muistitikulle, ja kaikki on muistettu. Siis kaikki tärkeät ihmiset. Ja tärkeät paikat. Eli omasta puolestani pitäisi kansiohomman olla hoidossa. Toivottavasti.

Koska aivokapasiteettini käyttöaste oli jossain rajoilla ylikäytetty/loppuunkäytetty kansiorupeaman jälkeen, päätimme kolmion kanssa viettää iltaa riehuen. Unohtaen kaiken, jossa tarvittaisi sitä ajatus- ja aivokapasiteettia. Suuntasimme siis hillumaan Jaatisen leiki-itse iltaan. (http://jaatinen.info/tapahtumakalenteri.html ). Miehen ollessa lätkämatsissa, kuvittelin että kun kolmio on tunnin aktiivisesti juossut ympyrää, hyppinyt, pomppinut, ja laskenut mäkeä, iltaralli kotosalla jäisi vähemmälle.  Kolmio vetäisi iltapalat nassuun hiljaa, ja siivosti., Ja toivoisi pikaista sänkyyn kömpimpimstä. Turha toivo. Talo hiljeni epätavallisen myöhään. Luullakseni; liiallisen ajattelutyön tuloksena, taisin nukahtaa ensimmäisenä.

P.S se miittinki AAC-tyypin (naisen) kanssa meni loistavasti. Odotamme intoa uhkuen Topon uutta kansiota. Ehkä sieltä kotikäytössäkin suvaitaan jossain vaiheessa käyttää muuta, kuin sitä lopeta-kuvaa.