äiti harrastaa

Vähän väliä poden huonoa omaatuntoa siitä, että kolmiolla ei ole harrastuksia. Tai noh; että Edwardilla ei ole harrastuksia. Yritämme miehen kanssa sinnikkäästi ehdotella uimahallireissuja, mutta kiitos kouluväsymyksen, ja koiranunien, vastaus on yleensä falsettiäänellä "ei ei, minä en halua mennä uimaan. Minä haluan olla kotona". Joten päädymme aina aloittamaan sen harrastamisen "ensi viikolla". Ja tyydymme siihen, että tässä perheessä toistaiseksi vain äiti, ja isä harrastavat. Perusliikuntaharrastusten lisäksi, koska aikaa vietetään kotosalla melko paljon, on pitänyt kehitellä myös kotiharrastuksia. Ja ei: ne eivät ole mitään DIY-juttuja. Koska minua ei ole siunattu millään taiteellisilla lahjoilla. Menin valuvaiheessa sen hihnaston ohi, täysin.

Kiitos Sampun heikohkon vastususkyvyn, tai erittäin hyvän kyvyn imuroida jokainen liikkeellä oleva flunssa (ja vähän päälle), olemme ns hengailleet kotona ihan omiksi tarpeiksi parin viimeisen vuoden aikana. JOten on pitänyt keksiä muitakin harrastuksia, kuin se lastenhoito. Niin, ja tietty iän ikuinen siivoaminen. Siitä kun tulee vain vihaiseksi. Tai surkeaksi, todetessaan sadannen kerran työsaran olevan loputon. Ja bonuksena surkeudelle, pojat sotkevat paikat minuuteissa. Voin siis luvata, että et tunne tekeväsi mitään maailmaa parantavaa hommaa siivotessasi villa villerkullaa.. Joten, mitä tehdä (ikuisen pyykkivuoren perkauksen lisäksi) kun hengaat kotona neljättä päivää putkeen? No tutustua internetin ihmeelliseen maailmaan. Ja tehdä siellä jotain mukavaa, joka liippaa läheltä omaa elämäntilannetta. Ja josta tulee hyvä fiilis. Ja jonka parissa tuntee tekevänsä jonkun minimaalisen pienen, hyvän teon. Tai voi ainakin huijata itseään ajatuksella minimaalisesta hyvästä teosta.

Koska en ole mikään hirveän syvällinen, ja akateeminen, ja noh ylipäänsä fiksu ihminen, haluan tehdä siellä internetissä jotain höttöä. Jos lähdetään siitä, että yksi lempisarjoistani on Ruotsin Miljonääriäidit, niin voitte olla varmoja, että en noin pääsääntöisesti vietä netissä aikaani lukemalla Kauppalehden nettiversiota. Hesari tulee päivittäin iPadiin, ja pysyy siellä lukemattomana. Mitä minuun tulee. Perustelen miehelle, että en jaksa katsoa fiksuja dokumentteja hänen kanssaan, koska joudun käyttämään 100% aivokapasiteetistani päivällä poikien juttujen hoitamiseen. Läksyissä avustamiseen, olkoonkin että ne läksyt ovat lähinnä punatulkkujen värittämistä, tai vastaavaa. Siihen, että muistan varata tarpeelliset ajat, ja perua tarpeettomat ajat. Ja lähettää sähköposteja milloin mistäkin asiasta ympäri maata, ja mantua. Ja totean perään, että en lue sitä Hesariakaan, kun ei ole aikaa. Ja illalla tarvitsen Hesarin, ja vakavien dokumenttien sijaan aivojen lepuuttamista. Mieheen uppoaa selitys joka kerta.

Missä siis luuhaan netissä; no nettikirppiksillä. Halleluja! Niiltä saa ostettua ihania, käytettyjä, laadukkaita, joskus ekologisiakin vaatteita pikkupilteille, ja vähän isommille sellaisille. Siellä pyörii lauma kotona lapsukaisiaan hoitavia äitejä, joilla on myös kaatumassa seinät päälle, kun piltti flunssailee. Siellä on aina säpinää. Aikaisin aamulla, ja myöhään illalla. Koska fakta on se, että pikkupiltit valvovat myös yöaikaan. Tai käyvät nukkumaan hävyttömän myöhään. Tai heräävät törkeän aikaisin. Ja ajatelkaa, se on kuin ikuinen joulu, ja syntymäpäivä, kun käy postilaatikolla. Pakettia puskee. Miehellä on nykyään normiduunin lisäksi myös lisäduuni, mr PostiPoika. Koska pidän orjallisesti kiinni itselleni asettamasta nettikirppissäännöstä; jos ostat jotain tarpeetonta, myyt myös tarpeeton, meiltä lähtee siis myös pakettia maailmalle. Ja kassavirta pysyy balanssissa. Nykyään paikallisen postin tädit antavat miehelle ystävällisiä pakkausohjeita, joiden avulla paketin voisi postittaa hieman edullisemmin. Ja muistuttavat ennen vuodenvaihdetta siitä, että postimerkkejä kannattaa nyt hamstrata. Koska posti aikoo korjata hintansa, ylöspäin. Tässä vaiheessa välitän miehelle isot kiitokset siitä, että hän jaksaa olla mr PostiPoika, ja ei koskaan (siis ei koskaan) miesmäisesti nalkuta postilaatikossa lojuvista paketeista. Ja uusista postireissuista. Joskin ehkä lausahduksessa "Sampu, onpa sulla magee paita. Onkohan sulla ikinä ollut samat vaatteet kahdesti päällä" saattaa piillä joku piikki? Kun olen allapäin, mies osaa lausua maagisen, olotilaa edes hieman parantavan lauseen "eikös siellä nettikaupoissa ole ale. Pitäiskö tilata pojille jotain?".

Toinen plussapuoli harrastamisessa on uudet nettikaverit. Juttelu aloitetaan lastenvaatteilla, kauppaa tehden. Kun kauppa on tehty useampaan otteeseen, lavennetaan keskustelunaiheet elämän muillekin pelikentille. Yllättäen Sampun nukutusvuorot ovat paljon mukavampia, kun voin netissä, sängyllä makoillen vaihtaa kuulumisia nettikavereiden kanssa. Ihan vaan siitä, että pohjoisemmassa myrsky katkoi taas sähköt, sataa liikaa vettä, on liian kylmää, tai piltillä on taas nuha. Tai fiilistellä yhdessä suosikkimerkkien tulevaa kevätmallistoa. Pölhöä, tiedän. Mutta ah niin rentouttavaa! Olen myös ajatellut asian näin, että mikäli iskee rahapula, meillä on pieni omaisuus kiinni lastenvaatteissa. Joten tulevaisuus turvattu, loistavaa!

Miinuspuolena liene se, että vaatekaappeja siivotessa, ja pyykkiä pestessä tulee monesti todettua, että tämä harrastaminen on hullun puuhaa. Vaatetta kun on kaikki paikat täynnä. Ja vähän päälle. (puolustuksena mainittakoon oikeasti kaappitilan puute). Päätän vakaasti myydä seuraavana päivänä kaikki kolmion ylimääräiset vaatteet. Jättää kaappiin jokaiselle kolmet housut, ja neljä paitaa. Ja pestä pyykkiä korkeintaan kaksi kertaa viikossa. Ja viedä koko perheen lomalle vaaterahoille. Todetakseni sinä seuraavana päivänä, että en pysty. Niihin hemmetin retkuihin ihastuu. Niihin kehittyy suhde. Ja meinaa vähän hävettää. Kunnes puen pojat niihin ihaniin retkuihinsa. Ja olen äärettömän tyytyväinen, kun kukaan heistä ei tajua vielä sanoa, että keltainen pingviinipaita ei ole cool. Tai että jumpsuit ei ole kätevin vaate maailmassa. Mutta ainakin pojat on söpöjä kuin mitkä. Niissä ihanissa retkuissaan.