harmonia vs. ei niin harmonia

ah, teknisesti vielä kaksi päivää jäljellä tätä leppoisaa notkumista. Vaikka etukäteen kauhulla odotin loputtoman pitkää joulu"lomaa", niin on tämä ollut kyllä aika ihanaa. Ihan oikeasti lomaa. Ainakin jollain tasolla. Pidän kyllä orjallisesti kerran päivässä miehelle palopuheen siitä, kuinka hän vaan lomailee, ja minä olen loputtomalla työleirillä. Mutta olen minäkin kyllä päässyt ihan uuteen mielentilaan parin viikon aikana.  Taas kerran olemme myös todenneet, kuinka Topolle sopii tämä leppoisa rytmi. Tyyliin maailman parhaiten. Topoa ei ole viimeiseen viikkoon kauheasti hermostuttanut mikään. Vaikka talo oli melkein täynnä vieraita uutena vuotena, Topoa ei harmittanut. Vaikka olemme ajelleet autolla uusiin suuntiin, Topoa ei ole harmittanut. Kävimme jopa heppatallilla, ja Topoa ei suuremmin harmittanut. Joskin Topo paineli päättäväisesti ohi hevoshaan, ns väärään suuntaan. Eikä suostunut sieltä väärästä suunnasta kääntymään oikeaan suuntaan, kuin äidin puhelimen (ja siitä löytyvän Nalle Puh videon) houkuttelemana. Kun vanhempani olivat meillä syömässä, kiittelivät he jälkikäteen, että oli niin harmonista. Normaalisti isäni juttu on hauskuuttaa meitä verbaaliakrobaattisilla viesteillä, jotka huokuvat hyvällä tavalla mustaa huumoria ,ja sarkasmia. Nyt uskon, että viestin tarkoitus oli oikeasti vain todeta, että meillä oli harmonista. Ja ruokakaan ei ollut ihan kaameaa, ollakseen tällaisen kokkikolmosen tuotoksia. Niin, itseasiassa; viimeiset pari viikkoa meillä on ollut aika harmonista. Epä-villa-villerkullamaista.

Eli kaksi letkeää, harmonista, päivää vielä, jonka jälkeen päästään taas tositoimiin. Puhelimen kalenteri huutaa punaista seuraavat kaksi viikkoa eteenpäin. Näin nopeasti katsottuna. Kas kun elämä näiden hieman erilaisten lasten kanssa ei ole vain sitä, että opetellaan tekemään asioita eri tavalla. Käydään välillä lääkärissä, ja terapiassa, jonka jälkeen ollaan opittu lisää siitä, miten asioita voisi tehdä lisää eri tavalla. Ja muutellaan lääkityksiä, toivoen parasta, ja peläten pahinta. Mukana on kaikenlaista lisähöystettä. Kuten vaikka ihan hammaslääkärissä käynti.

Topo alkoi narskuttaa pari vuotta takaperin voidessaan huonosti. Ja koska Topo voi huonosti pitkiä pitkiä jaksoja, hän myös narskuttaa pitkiä pitkiä jaksoja. Voin sanoa, että se ääni on selkäpiitä karmiva. Ja se juttu siinä narskuttamisessa ei ole pelkästään ääni. Vaan myös se, että kuulemma homma tuhoaa hammasta. (tuon osasimme jossain määrin kyllä päätellä itsekin). Joten ei kun lähetettä Lastenklinikan hammaslääkärille. Mies kävi siellä hammaslääkärissä Topon kavaljeerina kerran, kaksi, kolme. Mutta; Topo ei ole suostunut avaamaan suutaan hammaslääkäreille ei sitten kirveelläkään (vaikka sitä ei olla taidettu itse asiassa ihan kokeilla). Sen verran hammaslääkäri kerkesi suuhun kurkata, Topon tuulettaessa kitapurjeitaan, että hampaat näyttävät hyvältä. Kerkesi antaa palautetta jopa siitä, että hampaat on hyvin harjattu. Eli ne kaikki aamu- ja iltamatsit nimeltään hammas- ja peppupesu ovat kantaneet hedelmää. Kuulemma ne hampaat pitäisi kuitenkin hieman tarkemmin nähdä, joten vuorossa on vuoden alkuun pari hammaslääkärireissua. Joiden tarkoituksena on kuvien avulla opetella sitä suun avaamista. Minulla on vahva epäilys siitä, että juttu menee aikalailla hampaidenkiristelyksi. Topo tuulettaa kitapurjeitaan, mutta ei tarkoituksella suuta avaa. Sitten kirveelläkään. Joten tämä homma on delegoitu miehelle. Meillä pelaa aika saumattomasti tämä "keikkojen jako". Ne jotka menevät Lastenlinnan puolelle, hoitaa äiti-ihminen, ne jotka menevät tien toiselle puolelle, milloin minkäkin ylimääräisen jutun puitteissa, hoitaa isä-ihminen.

Tämän lisäksi alkuvuoden kalenteria rasittavat Topon koulujutut. Teknisesti Topo on koululainen, koska oppivelvollisuus alkoi hänellä kuusivuotiaana, viime vuoden elokuussa. Mutta kuitenkin Topon pitää käydä pari keikkaa neuropsykologin arvioitavana, jotta hänelle osataan osoittaa sopiva koulu. Topon tuntien ei ole tiedossa mitään harmonista nuppipalapelientekotuokiota. Ja palikoiden pinoamista. Mutta onneksi näiden tutkimusten suhteen voin todeta, että ei tarvitse jännittää. En aio menettää yhtään hetkeä yöunistani näiden tutkimusten vuoksi. Kokemus on kasvattanut; Mennään paikan päälle, tehdään mitä tehdään, huudetaan sen verran kun huudetaan, ja homma paketissa. Tutkimusten lisäksi meille vanhemmille on tiedossa koulukuuleminen. Vaikka olemme jo yhden erityislapsen saatelleet koulutielle, en nyt ihan osaa sanoa mitä tuo koulukuuleminen pitää sisällään. Mutta ainakin se on pelottava sana. Koulukuulemisesta tulee mieleen vakavahenkinen tilaisuus, jossa istutaan vakavana, pyhävaatteet päällä. Ja joku kuulee meitä vanhempia. En aio tästäkään asiasta menettää yöuniani, mutta ehkä tilaisuus saattaa hieman jännittää.

Näiden lisäksi kalenterissa vilkkuvat punaisina perusterapiat, terapeuttien tapaamiset, lääkärien tapaamiset, merkinnät siitä koska pitää hoitaa taksiasiat tilapäishoitojen, ja koulun- ja päiväkodin välille. Muistan, että Kelaan pitää viedä yksi lappu. Ja Edwardin asioissa täytellä parit laput. Ja piti selvittää mistä saan sängynsuojuksia, ja mitä ovat pesulaput. Ja voilá; alan taas lietsoa itseäni "miten mä ikinä voin tehdä töitä"-paniikkitilaan. Onneksi hoitovapaata on vielä viisi kuukautta jäljellä, viisi kuukautta jonka aikana voin panikoida tuota työasiaa suht rauhassa. Ja voihan sitä yrittää psyykata itseään uskomaan sellaiseen ihmeeseen, että kesään mennessä, hoitovapaan loppuessa, meidän elämä olisi suht harmonista? Muulloinkin kuin lomalla?