Lupaustensa mittainen nainen

Työpaikallani meillä on jokaisella osana sähköpostin allekirjoitusta mietelause. Kun kuulin tuosta allekirjoituksen lisästä, oli heti selvää mitä lausetta haluan käyttää. Lause on sama, kuin niin sanotusti elämän mottoni. Joka kuuluu "Menestys on sitä, että saa haluamansa. Onni on sitä, että haluaa saamansa". Näin viisaasti on jokunen vuosi takaperin lausunut Titus Livius. Kiteyttäen mielestäni elämän tärkeydet loistavasti kahteen lauseeseen. Yhteen mietelauseeseen.

Olen pikkuhiljaa, kuluneen syksyn, tai noh; viimeksi kuluneen parin vuoden aikana miettinyt, että olisiko aika vaihtaa mottoa. Yksi osuva voisi olla "lupaustensa mittainen nainen". Jos joku päivä keksisin aloittaa uran poliitikkona, tuo voisi olla varsin osuva vaalislogan. Jota ei takuulla kukaan politiikkaan pyrkivä olisi ikipäivänä käyttänyt aiemmin.

Voisin perustella lupaustensa mittainen nainen-mottoani seuraavasti:

Lupasin tuossa kouluvuoden käynnistyttyä toimittaa Topon kouluun uudet tossut, Go Talk-masiinan, sekä välipalaevästä päiville, kun lounas tai välipala eivät Topolle maistu. Koska olen lupausteni mittainen nainen, hoidin tietenkin homman. Siinä vaiheessa kun lupausten teosta oli kulunut noin puolitoista kuukautta. Ja Topon opettaja kolmanteen kertaan tiedusteli sähköpostitse/reissukirjan välityksellä, että olisiko mahdollista saada tänne koululle ne uudet tossut, sen GoTalkin ja sitä välipalaevästä. Lupaustensa mittainen nainen oli tietenkin ajoittain muistanut nämä asiat. Ajoittain muistamiset vain olivat kohdistuneet a) keskelle työpäivää b) keskelle yötä c) lauantaiaamuille.

Lupaustensa mittainen nainen on luvannut viimeiset kaksi vuotta tehdä reissun Kuopioon ystävänsä luokse. Lapsensa kummitädin luokse. Yritykset ovat olleet älyttömän hyviä. Homma on vain torppaantunut siihen, että Sampu on kipeä. Tai Sampu on kipeä. Tai Sampu on kipeä. Vaihtelua hommaan ovat tuoneet myös se, että Edward on ollut kipeänä pariin otteeseen sovitun reissupäivän kolkutellessa ovelle. Miehelle on sattunut menoa, jota ei voi siirtää. Ja ainahan voi syyttää myös ValtionRautateitä. Junailu maksaa törkeän paljon. Ja aikataulut eivät sovi ollenkaan allekirjoittaneen aikatauluihin.. Koska olen lupausteni mittainen nainen, yritän jälleen, viikon kuluttua, liikuttaa itseäni, sekä perhettäni kohti Kuopiota. Puolustukseksi pitää tähän väliin todeta, että kerran olisimme päässeet matkaan. Olimme kaikki terveinä. Ja lähtökuopissa. Mutta ne kuopiolaiset menivät ja sairastuivat. Puolustus ja lupaustensa mittainen nainen ovat puhuneet.

Lupaustensa mittainen nainen lupaa työpaikallaan, että häneen eivät ympärillä pörräävät pöpöt tartu. "siis jos mä sairastun flunssaan, niin se on tyyliin sellaista, että niistän pari päivää. Mulle ei ikinä tule kunnon flunssia". Huomatakseen, että vajaa viikko uhoamisesta eteenpäin, laittaa iltasella viestiä esimiehelleen "moikka, mä joudun kuule olemaan loppuviikonkin sairaslomalla. tää oli vähän kovempi tauti". Lupaustensa mittainen nainen on myös työpaikalla aloittaessaan kertonut esimiehelleen, että meillä ei harrasteta enää sairaalakeikkoja. Ilmoittaakseen suurin piirtein seuraavalla viikolla, että nyt on lapsukaiselle numero yksi ja kaksi tiedossa yönyli sairaalakeikkoja. Niin ja kolmoselle ihan vaan sellaisia päiväkäyntejä. Lupaustensa mittainen nainen on kuitenkin perään luvannut, että hetkellisen Linna-ruuhkan jälkeen perheellämme ei ole hetkeen ko. osoitteeseen asiaa.

Lupaustensa mittainen nainen lupaa itselleen. Ja miehelleen. Ja miehelleen ja itselleen yhdessä, että nyt Edwardin kanssa aloitetaan harrastaminen. Käydään uimassa kerran viikossa. Homma on ihan pala kakkua. Siihen on pakko olla aikaa. Lupaustensa mittainen nainen on tuntenut piston sydämessään jokusen kerran, kun bussilla uimahallin ohi hurrutellessa Edward on katsonut bussin ikkunasta ulos ja valistanut äitiään "äiti, tiedätkö sinä mikä tuossa on? Siinä on uimahalli". Lupaustensa mittainen nainen lupaa jälleen kerran, että ensi viikosta eteenpäin Edwardin kanssa aloitetaan se uiminen.

On muuten olemassa myös sanonta "vakka kantensa valitsee". Lupaustensa mittainen nainen on löytänyt selkeästi puolisokseen lupaustensa mittaisen miehen. Mies on luvannut useaan otteeseen ottaa hoitaakseen Edwardin läksynteon. Lupaustensa mittaisena miehenä hän hoitaakin homman suvereenisti. Sen jälkeen kun se perheen lupaustensa mittainen nainen on muistuttanut läksyjen teosta kymmenettä kertaa.

Lupaustensa mittainen mies on luvannut nyt kuukauden verran putkeen hommata huusholliin uuden kuivausrummun. Masiinan, joka on tämän jatkuvan pyykkikatastorfin keskellä elinehto. Kuivausrummun sijaan lupaustensa mittaisen miehen puoliso on saanut kuulla kyllästymiseen asti vertailuja kauko-ohjattavista helikoptereista sekä erilaisista minitableteista. Niin ja autoista. Jotka mies ostaa vaimolleen. Kun vaimo ajaa vaan sen ajokorttinsa.

Tässä ajokorttiasiassa lupaustensa mittaiset puolisot puhuvat jo täysin samaa kieltä. Miehen todetessa, että "et sä varmaan nyt ehdi autokouluun, mutta jos vaikka ens kesänä". Vaimon luvatessa, miten "joo, ens kesä voisi olla hyvä". Kummankin tietäessä nyt jo, mitä tuolle lupaukselle käy. Ei tule tapahtumaan.

Sitten on myös se sanonta "omena ei kauas puusta putoa". Innolla odotan minkälaisia lupaustensa mittaisia jälkeläisiä tämä lupaustensa mittainen pariskunta onnistuu kasvattamaan... Enteilevätköhän Edwardin ja Sampun tämän hetkiset lempilausahdukset "odota hetki" ja "ei vielä" jotain siitä, mitä tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan?

Välillä kyllä osaan olla lupausteni mittainen. Kaikesta uhoamisesta huolimatta onnistuin saamaan riesakseni jonkun lääkärin mukaan "erityisen rajun virusinfektion", joka yrittää jo puskea päälle myös jonkinlaista jälkitautia. Olen nyt viidettä päivää putkeen noudattanut orjallisesti joka puolelle antamaani lupausta siitä, että otan rennosti. Ja lepään. Vaikka sairastaminen on syvältä ja työpaikalta poissaoleminen ärsyttää, olen myös saanut sängynpohjalta käsin aikaiseksi paljon asioita sieltä itselleni tekemältä "lupaan hoitaa"-listalta.

Olen neulonut loppuun yhden kaulaliinan. Tästä sietäisi saada papukaijamerkki ja kunniamaininta; onhan langat ostettu vasta kolmisen viikkoa sitten. Seuraavaksi voisin luvata, että saan valmiiksi sen kaksi vuotta sitten aloitetun kaulaliinankin. Olen delegoinut miehelle Edwardin ja Sampun hammaslääkäriasioiden hoidon. Sekä varmistanut, että asia on hoidettu. Mapittanut epikriisit ja muut tärkeät kolmion paperit. Ollut aktiivinen reissuvihkon- ja kirjan täyttäjä. Muistanut maksaa kaikki laskut ajallaan ja mennyt sellaisiin äärimmäisyyksiin, että olen maksanut osan laskuista etuajassa. Olen hakenut vakuutuksista sairaskulukorvaukset. Ja katsonut boksilta kaikki rästissä olleet supertärkeät saippuasarjani. Olen nukkunut kolmen tunnin päiväunia. Ja syönyt suklaata, joka päivä.

Ja mikä tärkeintä: olen monta iltapäivää ja iltaa putkeen toimittanut yleisen halinallen virkaa: Jos ja kun joku kolmion jäsenistä on kaivannut hetken kainalossa makoilua, äiti-ihminen on ollut heti-valmis. Hetki pysähtymistä ja laatuaikaa. Ei kiire minnekään. Illalla siirtyen sujuvasti sängyn päältä sohvalle, vaatimaan mieheltä päähierontaa ja yleistä huolenpitoa. Olenhan kovin sairas.

Lupaustensa mittainen nainen voisi luvata, että tästedes tässä huushollissa vietetään kerran viikossa iltapäivisin ja iltaisin "sairaslomaa". Ei harrastuksia, pyykkiä, imurointia, yleistä asioiden hoitamista. Pelkkää lepoa ja rennosti olemista. Luulisi, että peruslaiskana lupaustansa mittaisena naisena tämä lupaus olisi helppo toteuttaa...

(söpö-Topo ja ihan sairaan räjähtänyt äiti-ihminen...)