Kortin vastaisku

Lauantaina miehen viettäessä laatuaikaa ykkösharrastuksensa, tenniksen parissa, kolmio kera äiti-ihmisen lähti peruslauantai puisto&kauppareissulle. Bussilla. Ennakko-odotukset olivat korkealla. Topo on kiitos lääkevenkslausten ja muutaman ylimääräisen lääkekuurin ollut taas enemmän oma itsensä. Edwardin ja Sampun mielestä bussilla-ajelu ja kaupassa piipahtaminen, puistossa säntäilyyn yhdistettynä on mitä loistavinta puuhaa. Äiti-ihminen oli ulkoiluttanut edellisenä iltana pankkikorttiaan urakalla, siskonsa loistavassa seurassa, välillä lasillisen viiniä siemaillen, ja huokui vieläkin shoppailun jälkiharmoniaa.  Se nyt vaan on niin, että shoppailu on mitä hauskinta puuhaa. Varsinkin jos tekee alelöytöjä; silloin ei enää voi puhua edes tuhlaamisesta, vain ja ainoastaan silkasta säästämisestä. Ja sitä oli siis harrastettu. Joten planeetat olivat varsin  kohdillaan seurueen yllä.

Puistossa kaikki oli loistavasti ja meni loistavasti. Topo keinui, äiti-ihminen suoritti päivän jumppatuokiota "äiti ota kii" huutojen kannustamana. Säntäillen karkuun juoksevien, kikatukseen tikahtuvien majakan ja perävaunun, eli Edwardin ja Sampun perässä. Puistosta lähdettiin valumaan kauppaan zenmäisen tyynen ilmapiirin ympäröivänä. Edward ja Topo kävelivät käsi kädessä, Sampukin totteli "älä säntäile, varo autoja, katso etees" ohjeita kiitettävällä kuuliaisuudella. Melkein saattoi kuulla lintujen sirkuttavan ja sateenkaarien värittävän taivasta kun talsimme puisto-kauppa väliä. 

Kaupassakin kaikki meni yli odotusten. Topo tyytyi keräilemään omaan koriinsa varsin maltillisen määrän ostoksia. Sampu ei ajanut pikkukärryillään (tietääkseni) kenenkään kantapäille. Emmekä saaneet Edwardin kanssa vuoden väitöskisoja aiheesta "pitääkö vielä ostaa suklaata, vaikka sitä on vedetty vain kilo kuluneen viikon aikana, kiitos syntymäpäivien". Olin antamassa itselleni roppakaupalla onnistumispisteitä. Kerkesin miehelle sirkuttaa viestissä meidän upeat, mahtavat ja kertakaikkisen leppoisat kuulumiset. 

Kannattiko? Nimittäin eivät ne tipuset ja sateenkaaret jaksa ylitöitä lauantaisin tehdä. Jossain vaiheessa heidänkin työvuoronsa loppuu ja siitä eteenpäin elämä ei ehkä olekaan enää niin imelän ihanaa. Tällä kertaa kapuloita heitti rattaisiin ilmiselvästi loppuun vingutettu pankkikortti… Olin ladannut kaikki ostokseni (monet sellaiset) hihnalle. Topo oli saanut sipsipurkkinsa ja Edward maitokaakaonsa, ja pariskunta oli häipynyt kaupan ovien ulkopuolelle tuhoamaan eväitään ja odottamaan loppuseuruetta. Kiillotin sädekehää katsellesani ostoksiani; ei suklaata. Ei jäätelöä. Ehkä vähän nachoja. Ja paljon hedelmiä. Hei vaan hei uusi terveellinen elämä. Kuuliin kassa-nuoren-herran ilmoittavan summan, tyrkkäsin korttini maksumasiinaan ja näpyttelin koodin. Vastaukseksi yritykseeni, masiina kertoi, että kortti on viallinen ja se pitäisi luovuttaa kassahenkilökunnalla. Yritin näppäillä koodin uudestaan. Sain saman viestin. Tässä vaiheessa ystävällinen kassa-nuori-herra totesi, että yleensä kolmannella yrittämällä onnistuu. Hymyilin vastauksena ja heitin ehkä kassoilla kuluneimman lauseen "joo, kyllä se eilen ainakin toimi hyvin". Niin yleensä kolmannella kerralla kortti toimii; Mutta kun ne tipuset ja sateenkaaret olivat ottaneet hatkat, niin ei kortti tietenkään alkanut tehdä yhteistyötä. Tein pikaisen katoamistempun kaupan ulkopuolella olevalle maksuautomaatille. Tyrkkäsin kortin automaatin siruaukkoon, joka ilmoitti, että tapahtuma on hylätty. Sen jälkeen törkkäsin kortin sinne "magneettiaukkoon", masiinan kertoessa, että sirukortti pitää törkätä siruaukkoon. Siruaukon jälleen kertoessa, että tapahtuma on hylätty. Penteleen kortti ei totta maar toimi. 

Käteistä nyt ei tietenkään ollut lompakossa. Kuka sellaista nykyaikana kantaa mukanaan? Lompakosta kyllä löytyi kaksi muuta luotollista korttia. Identtiset sellaiset. Joista tiesin toisen joutuneen "korttinne on ehkä plagioitu, lopetamme sen ja lähetämme teille uuden kortin"-listalle. Eli se oli käyttökelvoton. Vielä kun tietäisi kumpi ylimääräisistä korteista tämä lopetettu kappale on. Niin, ja vielä mukavampaa olisi tietenkin jos muistaisi sen "lähetämme teille uuden kortin" tunnusluvun. Mutta ehei, ei sitä nyt viitsi ylimääräisiä tunnuslukuja ottaa ja opetella. 

Päässä alkoi kapasiteetti käydä ylikierroksilla. Mitäs nyt tehdään? Takaisin kauppaan, kassalle. Edwardin ja Topon yhä nauttiessa rauhassa evästään. Sampun uhmakkaasti huudellessa omien eväidensä perään. Ystävällinen kassa-nuori-herra ilmoitti, että ei hätä ole tämän näköinen "käytetään hei magneettinauhaa. Mun pitää vaan nähdä sun henkkarit". Ai mitkä henkkarit? Ajokortti on osastoa "en omista"ja passi nyt vain sattui jotenkin kummasti perus puisto-kauppareissulta unohtumaan kotiin. Ai miten niin kannattaisi hommata henkilökortti? Ei nyt sentäs… Tässä vaiheessa Edward liikahti takaisin kaupan sisuksiin. Antaen palautetta hitaalle äiti-ihmiselle. Äiti-ihmisen kysymykseen "missä Topo on", tuli epämääräinen "emmätiedä" vastaus. Jota seurasi napakka ohje Edwardille mennä siihen kaupan ulkopuolelle, ottaa Topoa käsipuolesta kiinni, sekä katsoa että kumpikaan ei liikahtaisi kymmentä senttiäkään niiltä jalansijoiltaan mihinkään suuntaan. Edward teki työtä käskettyä. Tapahtuman saadessa uusinnon minuutin kuluttua. Ja siitä minuutin kuluttua. 

Muistinhan muuten mainita, että olimme tietenkin kaupassa samaan aikaan koko muun kulmakunnan kanssa? 

Tilanteen eskaloituessa kassa-nuori-herrakin alkoi hermostua. Osa ei-maksaneesta seurueesta kun oli ottanut jo ritolat osan ostoksista kanssa. Miten homma päätyi? Kokeneempi nuorehko-kassa-herra oli sitä mieltä, että olemme ehkä olleet kaupassa aiemminkin. Että voisimme ehkä maksaa ostoksemme sillä lompakossa olevalla luottokortilla. Ohittaen tunnusluvun. Huokaisin syvään, latelin kymmenen ensimmäisenä mieleeni tullutta kiittävää sanaa. Ja tarjosin masiinaan sitä "korttinne on ehkä plagioitu, lopetamme sen ja lähetämme teille uuden kortin". Masiinan kertoessa, että tapahtuma on hylätty… 

Loppuviimein sateenkaaret ja pikkulinnut tekivät siinä määrin paluun, että löysin lompakosta sen oikean, toimivan kortin. Sain kimpsut ja kampsut pakattua. Raahattua puisto-kauppaseurueemme kunnialla kotiin ja vastattua miehen "miten meni puistossa" kyselyyn "ihan jees, mun kortti ei vaan toimi". Ilman ylimääräisiä hehkutuksia. 

Mitä siis opimme: jos päätät yhtäkkiä ulkoiluttaa pankkikortti poloista, tarkista sen toimivuus, ennenkuin lähdet yksin kolmen lapsen kanssa, lauantai-ruuhka-aikaan kauppaan, kartuttamaan elintarvikevarastoa hieman runsaammalla hanskalla. . 

Seuraava opetus tuli samaisena iltana: Onko kukaan teistä ikinä kuullut jotain sen suuntaista, kuin että sairaana pitäisi levätä. Tai ottaa rauhassa. Tai jotain. Olin kaksi päivää istunut töissä ääni käheänä ja ilmeisesti muutenkin suht räjähtäneen näköisenä. Siihen malliin ainakin sain "hei ihan oikeasti, mee kotiin lepäämään" ohjeita kollegoiltani. Vastasin niihin näsäviisaana, että "mua ei mitkään flunssat kaada. Olo on ihan hyvä". Ei kaatanut flunssa ei. Vaan flunssan jälkimainingeissa iskenyt migreeni. Joka ihan oikeasti meinasi viedä tajun. Ja joka ihan oikeasti vei jossain määrin puhekyvyn. Joka tänään oli lääkärin sanoin kuvattuna aikamoisen raju migreeni. Joka oli aiheuttanut sen, että joku tumake ja joku kolmoishermo olivat ottaneet osumaa. Joka on "ei nyt tietenkään mahdotonta, mutta melko epätavallista". Että flunssan jälkeen migreenit saattavat olla epätavallisen rajuja. Ja että "flunssassa kannattaa muistaa ottaa rauhassa". No, eipä se omena kauas puusta tipahda; eipä tuo kolmionkaan perusvaiva taida olla sitä diagnoosikirjan yleisintä sorttia… 

Kiitos viikonlopun: olen opetellut sen yhden luottokortin tunnusluvun. Ottanut käyttöön kaapinsomisteena maanneen Visaelectron kortin. Ja käynyt tilaamassa uuden pankkikortin. Samalla todeten, että niin metsä vastaa kun sinne huutaa; sain ensin kuulla, että uuden kortin saamiseen menee reilu viikko. Parin minuutin yleisen, mukavan, keskustelun jälkeen pankkineiti totesi laittaneensa kortin pikatilaukseen. Että se tulee jo kuluvan viikon loppupuolella. Lupaan pitää siitä hyvää huolta, ja olla rääkkäämättä sitä liikaa. Ja muistan levätä kunnolla seuraavan kerran, kun iskee flunssa.