Karma on kettumainen

juttua pohjustaakseni, voisin todeta kaivaneeni verta nenästä. Huolella ja useaan otteeseen. Kettumaista karmaa mennen tullen uhmaillen.

Muutama ilta takaperin, ystäväni kysellessä kolmion kuulumisia menin ja sanoin, että kaikki on ihan ookoo. Topo veteli vähän ylimääräisiä lääkekuureja viikolla menneellä. Mutta ne auttoivat. Topo on nukkunut pari yötä. Hymyillyt ja katsonut silmiin. Ollut tyytyväinen. Edward ei ole pistänyt pystyyn suurempia mielenosoituksia aamuisin ja Sampu on ollut toista viikkoa putkeen päiväkodissa. Toisin sanoen toista viikkoa putkeen siinä määrin terveenä, että päiväkodissa voi hyvin viettää päivänsä. Etsin puista paikkaa jota koputella toteamukseni lopuksi. En löytänyt. Olisi ehkä kannattanut etsiä enemmän, tai vaihtoehtoisesti harkita sanojaan tarkemmin.

Miehen ollessa viikonloppua viettämässä mökillä, syyshommia tehden ja nauttien vapaaviikonlopusta, menen ja silmittömästi kerskun kuinka loistavasti meillä pyyhkii täällä kotona. Kuinka on ollut leppoisaa. Kukaan ei ole kiukutellut. Muonittaja on jollain ilveellä onnistunut loihtimaan pesueelleen sapuskaa, joka uppoaa kaikille. Halleluja. Olemme nukkuneet hyvin. Meillä ei käynyt poliisi eikä palokunta (vieläkään), kun pesin kolmion hiukset illalla. Olemme ulkoilleet, chillailleet, katselleet leffoja ja syöneet lauantaikarkkeja. Höystin kerskumista kertomalla, kuinka olo on harvinaisen levännyt.

Kannattiko... Kolme tuntia tuon kerskumisen jälkeen totean, että öinen yskentely a la Topo oli, kuin olikin alkusoittoa jostain vähän räkätautia suuremmasta taudista. Tolpillaan oltiin, kuumeesta ei tietoakaan. Mutta Topo oli kalpea, kiukkuinen, silmät rähmivät (Topo + silmätipat = Superjee ) ja ylipäänsä Topo oli vähän huonon näköinen. Tästä huolimatta ja siitä johtuen, että Topo kuitenkin suoritti normi viikonloppuaamutoimensa varsin puuhakkaan oloisena, päätin raahata pesueeni puisto+kauppareissulle. Olihan eilinen sellainen mennyt aivan loistavasti.

Olisi pitänyt lukea ilmassa olevia merkkejä; Edwardin väsähtänyt olemus. Sampun ylikierrokset ja siitä johtuva joka paikkaan kompastelu. Sekä eritoten Topon alkava tauti. Suljin silmäni merkeiltä; kyllä kaikki puistossa piristyvät. Ja ulkoilun jälkeen ties vaikka nukuttaisi yhdessä päikkäreitä. Ruokakin maistuu paremmin.

 Karma yritti lähetellä karmasokealle äiti-ihmiselle vinkkejä Sampun pihalle karkauksen muodossa; Sillä aikaa kuin äiti-ihminen kävi aamusuihkuttelemassa itseään, Sampu päätti lähteä ulkoilemaan. Sisävaatteissa. Ilman kenkiä. Ilmoittamatta aikeistaan kenellekään. Jättäen ulko-oven sepposen selällään. Edward, jolle oli annettu jonkinasteinen veljien vahtimis vastuu suihkuttelun ajaksi, totesin lehmänhermoisen rauhallisesti "en tiedä missä Sampu on. Häntä ei ole näkynyt" kun äiti-ihminen teki nuppiluvun tarkastuksen suihkun jälkeen. Edward teki myös oman henkilökohtaisen kenkien jalkaan saamis ennätyksen, saatuaan äiti-ihmiseltä ehkä hieman kipakan ohjeen "HAKEA SAMPU SISÄLLE NYT HETI".  Tämäkään ei vielä saanut päähäni mitään "kannattaako tänään lähteä ihmisten ilmoille" ajatuksia. Me heitimme syysvermeet niskaan ja suuntasimme bussille.

Seuraava kannattiko hetki koettiin matkalla, kun keksin että käymme testaamassa meille tuntematonta, mutta monen kehumaa puistoa. Jonka nimeä en nyt kyllä sattunut muistamaan. Ja jonka tarkasta osoitteesta minulla ei ollut haisuakaan. Raahasin siis kolmion bussista pihalle kartallamme kohdassa "ei missään" ja aloin selvittää puiston koordinaatteja. Kolmiota homma ei paljon nakertanut. Sampu valutti krokotiilinkyyneleitä ja nyyhki siinä sivussa jotain puistosta. Edward mulkoili äiti-ihmistä kalpean-kyllästyneen-syyllistävästi. Ja Topo aloitti vinkurallin, joka tulisi olemaan jotain luokassa loputon .

Vaikka kolmion protestointi nostatti verenpaineita ja aiheutti käsien vapinaa, joka taasen aiheutti puhelimella väärinkirjoittamista, löysimme kuin löysimmekin koordinaatit puistolle. Joka oli mahtava. Matkan varrella sattui vielä olemaan ankkalammikko. Katselimme ankkoja, Topon vinkurallin ollessa hetkellisesti pikataipaleiden välillä, Topon huudellessa hurmiossa "kvaak kvaak". Kolmion jäsenet olivat tyytyväisiä. Äiti-ihminen vielä tyytyväisempi. Hurrasin mielessäni itselleni; hyvä tästä tulee.

Olisi voinutkin tulla, jollen olisi viritellyt matsia karman kanssa päivätolkulla.

Viiden minuutin sopuisan puistoilun jälkeen Topolla nimittäin paloi hessu. Isosti. Palamisen aiheutti vauvakeinu; joka oli muiden puistojen vauvakeinuja pienempi. Ja näin ollen oli aivan selvää, että Topoa ei siihen keinuun sullota, ei sitten mitenkään päin. Niin; pointti oli siis selvä kaikkien muiden, paitsi Topon mielestä. Topon, joka istui keinun alla, räkä poskella. Ja huusi. Ja huusi. Ja huusi. Kaikki mielenharhauttamisyritykseni menivät penkin alle; Topoa ei tässä maailmassa kerta kaikkiaan kiinnostanut mikään muu, kuin se vauvakeinu. Huuto sai lisäpontta rähmivistä silmistä ja alkavat flunssasta. Se oli normaalia ponnekkaampaa. Ja sitä myöten myös hyvin paljon normaalia kovaäänisempää. Kymmenen minuutin huutosession jälkeen heitin rukkaset narikkaan ja ilmoitin, että me lähdemme kotiin. Idea joka ei jälkikasvustani ollut hyvä. Ei edes kohtalainen. Idea joka aiheutti protestia joka rintamalla. Samaa tahtia protestoinnin kasvaessa heittelin käytöstapojani romukoppaan. Korotin ääntäni. Komensin. Annoin käskyjä. Saatoin ehkä kiroilla. Mielessäni kävi jättää kolmio siihen puiston ja ankkalammen välimaastoon. Ja väsätä kaulaan kyltit "löytäjä saa pitää". Ainoa edes sinne päinkään positiivinen asia tässä oli se, että päivän jumppasessio tuli suoritettua samalla, kuin vimmalla lykki eteenpäin rattaita. Joissa istuivat sievästi sylikkäin, nyyhkien ja joikuen Topo sekä Sampu.

Myrskynsynkissä merkeissä, Topon jatkaessa vinkuralliaan pääsimme ruokakauppaan. Sarjassamme "kannattiko"-juttuja Voin kertoa lyhyesti, että ei kannattanut. Ja voin kertoa sellaisenkin seikan, kuin että ne omatoimikassat ovat ihan syvältä. Siis jos olet kaupassa kolmen ei niin yhteistyökykyisen ostosassistentin kanssa. Joista yksi joikaa non-stoppina. Ja joista jokaisen olettamana on se, että mehut-pillimaidot-ja kaakaojuomat saa avata sillä sekunnilla, kun sitä on kassamasiinalle vilautettu. Kas kun; jos et laske kaikkia kassamasiinalle vilautettuja ostoksia siihen kassamasiinan viereiselle tasolla, niin kassamasiina lopettaa yhteistyön. Tiedän tämän, koska meille kävi juurikin niin. Topon ottaessa mallia kassamasiinasta ja lopettamalla kaiken olemattomankin yhteistyön äiti-ihmisen kanssa. Nostanen volyymia ja kierroksia vinkurallissaan. Huolella. Aiheuttaen sen, että äiti-ihmisen suusta pääsi joku "hemmetti nää masiinat osaa olla TYPERIÄ"-huokaus. Tai siis ärjähdys. Jotta kaupasta poistuminen olisi ollut samaa sarjaa koko hemmetin päiväretken kanssa, niin rattaiden käsipelillä toimiva jarru päätti ensimmäisen kerran ikinä jäädä jumiin. Juuri kun piti hypätä pois kaupasta poisvievistä liukuportaista.

Pihalla karman kettumainen ote päästi porukkamme hetkellisesti otteestaan. Topo sai mehunsa ja rauhoittui. Sampu pääsi äiti-ihmisen syliin. Ja rauhoittui. Eetu sai mehunsa. Ja rakasti taas äitiään. Jankkaus, itku ja vinkuralli loppuivat. Kaikki olivat tyytyväisiä. Äiti-ihmisen pulssi lähti lähestymään normaaleja lukemia. Kunnes Topo siinä bussipysäkillä aloitti toiminnan joka erehdyttävästi näytti pienimuotoiselta kuumekouristukselta. Kun karmalle kettuilee, se kyllä kettuilee huolella takaisin.

Voin kertoa, että pääsimme kuitenkin kunnialla kotiin ja, että olo ei ole enää yhtään levännyt. Pulssi ei ole vieläkään normaalilukemissa. Muonittaja totaaliepäonnistui hommassaan tänään. Topon kuumekouristysyritys jäi onneksi pieneksi. Siitä selvittiin ilman ylimääräisiä lääkkeitä. Tällä hetkellä kaikki ovat hiljaa. Ja tyytyväisiä. Sampu siinä määrin hiljaa, että pitänee tarkistaa herran vireystaso. Alkuillan pikaunet kun ovat "Sampun juttu". Jaksaa sitten valvoa yhtä pitkään, kuin vanhempansakin.
Voin kertoa, että "tänään alkaa terveellisempi elämä"-puheet on tältä päivältä heitetty romukoppaan. Sen verran koville päivä otti, että tänä viikonloppuna on pakko pitää kaksi karkkipäivää. Ei voi mitään. Kahden ja puolen tunnin kuluttua voin ehkä huokaista. Ja sanoa, että tämä päivä oli tässä. Ensi yöstä en viitsi sanoa mitään. Karman yövierailu voisi olla liian kettumainen homma.