Arjen Loma(ssa)

20.46 kertoo tietokoneen kello. Normaalisti Topo olisi tässä vaiheessa nukkunut jo puolentoista tunnin ajan. Nyt ei nukuta. Topo on ihan voimissaan. Kikattelee itsekseen. Joikaa itsekseen. Hyppii. Pomputtaa palloa. Ja kikattelee lisää.

Viime viikolla Topo pääsi sieltä vääriltä planeetoilta kotiplaneetalleen apteekkarin avulla, Topo meni tilapäishoitoon. Ja me muut lähdimme lomalle. En osannut täysin huokaista helpotuksesta. Liekö se on sitä äiti-ihmisen vaistoa, mutta en vain osannut luottaa siihen, että ollaan taas täysin oikeilla raiteilla… Mutta sinne lomalle me pääsimme. Siinä määrin Topon planeetat olivat oikeissa asennoissa.

Edwardin kanssa ei liene olla menty täysin ojasta allikkoon kasvatuksellisissa asioissa. Edward nimittäin piti hienosti huolta siitä, että äiti-ihminen muistaa pakata tarpeelliset tavarat mukaan reissuun. Lista oli seuraava: hammasharja, hammastahna, lääkkeet ja vitamiinit. Niin, ei sitä paljon muuta mukaan tarvitsekaan, noilla pärjää jo enemmän, kuin hyvin. Varauskömmähdyksestä huolimatta (yksi tuplavuode neljälle henkilölle) mahduimme hyttiimme. Merellä ei tuullut. Edward ja Sampu nauttivat sydämensä kyllyydestä. Tukholmassa sää oli mitä sopivin. Tein hyviä alelöytöjä, Edward löysi tärkeydet; suklaamuffinssien koristeet, joilla koristellaan miehen syntymäpäiväsuklaamuffinssit. Ja Sampu kartoitti "funffu"-kokoeelmaansa. Eli haali itselleen lisää Smurffeja lelukaupasta. Mies löysi pakkosaada-aurinkolasit, joiden olemassaolosta ei edes tiennyt ennen reissua. Hassasimme niin paljon rahaa verovapaaseen myymälään, että kartutimme matkavarastoamme parilla ylimääräisellä risteilyllä. Me kaikki nautimme. Olimme normaaleja. Söimme rauhassa aamupalamme ja iltaruokamme. Kenenkään ei tarvinnut toimia täyspäiväisenä Topon viihdyttäjänä. Eikä siirtoliikkeitä paikasta a, paikkaan b tarvinnut tehdä jännittäen, että menikö homma Topon näkövinkkelistä ihan reisille. Ja pitäisikö sitä reisille menoa protestoida kovaan ääneen, pitkään ja hartaasti. Ei tarvinnut ottaa elämää suurempaa stressiä siitä, että yksi (Sampu) lapsukaisista päätti, että aamupalan virkaa toimittaa noin kilo kurkkua. Kilo kurkkua on ihan jees .Oli täysin normaalia, ei pätkän vertaa massasta poikkeavaa se, että yksi lapsi vinkui kahvilassa kauppaan ja kaupassa kahvilaan. Toisen lapsen vetäessä yksityisesitystä tyhjällä kahvilan tanssiparketilla. Tai vaihtoehtoisesti juosten ja kaatuillen pitkin hyttikäytäviä. Lyöden kaatuilussa laudalta kaikki "hyvin virvoitusjuomia nauttineet" kanssamatkaajansa (ja näillä tarkoitan muissa hyteissä asuneita kanssamatkaajia). Oli myös täysin asiaan kuuluvaa, että Sampu päätti simahtaa rattaisiinsa juuri ennenkuin pääsimme illallispöytään. Herätäkseen tunnin powernapeiltaan siinä vaiheessa, kun muu perhe haaveili yöunille pääsystä. Ihanan normaalia!

En ens alkuun vain osannut rentoutua. Oli vaikea uskoa, että reissuun päästiin. Huoletti, miten Topo voi. Kun ensimmäinen "miten Topon päivä on mennyt" puhelu oli tehty tilapäishoitopaikkaan ja saatu kuulla, että siellä pyyhki vallan hyvin, stressikierrokseni laskivat hieman. Kun seuraavan päivän iltapäivään mennessä tilapäishoitopaikasta ei oltu soitettu, että Topolla on kohtaus päällä, pää irti, tai että hän on tipahtanut päälleen keinusta, stressikierrokset laskivat lisää. Kotimatkan illan osasin nauttia. Reissu on melkein klaarattu. Ja Topo on melkein klaarannut tilapäishoitoviikonlopun. Osasin vihdoin löydä lomavaihteen päällä. Yöllä en jaksanut enää ottaa kierroksia siitäkään, että tehotiimillä oli vuorotunnein asiaa äidille. Kun toinen ei jaksanut enää toimia yöllisenä seuraherrana, toinen heräsi unistaan. Kertoakseen, että haluaa "vakka" (vettä), tai että äiti on rakas. Ei haitannut. Minähän olin nimittäin lomalla. Ja sateiset sunnuntait on tehty sitä varten, että nukutaan päiväunia ja notkutaan turhanpanttina. Minä nautin.

Vaikea uskoa nyt, että reissusta on pari vuorokautta aikaa. Työ vie mukanaan. Arki vie mukanaan. Kiire vie mukanaan kiiresyövereihin. Ja olen taas tässä "aina väärä paikka"-pattitilanteessa.

Edwardilla on vihdoin edessä kauan odotettu tutkimus sairaalassa, osastolla. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää syytä kalvavaan väsymykseen. Tutkimuksesta alettiin puhua puolitoista vuotta sitten. Lähetteestä tutkimukseen alettiin puhua vuosi sitten. Reilu puoli vuotta sitten lähete tutkimukseen tehtiin. Hyvä, että tutkitaan. Edward ei ole tulevasta Linna-keikasta pahoillaan. Äiti-ihminen on saanut taas roppakaupalla äitiyspisteitä, syystä että Edwardin ei tarvitse mennä kouluun kahteen päivään. Niih. Pari pistettä menetettiin siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että tällä keikalla ei ole ohjelmistossa "nipsasua", eli verikoetta (joo, tiedän, omituinen lapsi). Yritin haalia lisää pisteitä kadotettujen tilalle kertomalla, että Edwardin päähän laitetaan myssy, josta lähtee tyyliin sata piuhaa. Ja että hän joutuu koko yön nukkumaan se myssy päässä. Edwardia ei moinen kiinnostanut pätkän vertaa. Hän harmitteli yhä sitä, että ei nipsaista. Ja muistutti äitiä siitä, että pitää syödä hedelmiä "viinirypäleitä, appelsiinia ja niiden päälle suklaata". Viisaita neuvoja jälleen. Ja pari kasvatuspistettä lisää. Yksi ylimääräinen hyvästä suklaahuomiosta; ei elämä saa olla liian terveellistä.

Huomenna siis Linnaan. Keikka ei jännitä; luotto Edwardiin on kova. Veikkaisin, että iltapäivän ohjelmisto on dvd:n katselu ja suklaan syönti. Ehkä hieman niitä hedelmiäkin. Yö osastolla ei jännitä. Edward nukkuu sen verran, kun nukkuu. Vaikka tiedän, että paikkani on Edwardin luona, siellä osastolla, tutkimusassistenttina, tunnen piston jossen sydämessäni, niin vähän ainakin mielessäni. Sen tutun "väärässä paikassa" piston. Vakuutin työpaikalle, että emme me maar missään sairaaloissa enää luuhaa. Vakuutukseni tueksi olen kahteen viikkoon sullonut kaksi Linnakeikkaa lasten kanssa. Bonuksena nyt tämä kahden päivän rykäisy. Muistan jälleen, että välillä se arki voi olla tällaista. Ja toivon, että loppuvuosi ja alkuvuosi klaarataan hyvin vähillä Linnakeikoilla.

Se mikä jännittää on, että Topo valvoo kello 20.46. Kas kun se ei ole Topon tapaista. Topolla ovat taas kierrokset nousussa. Kuuraketti matkalla väärälle planeetalle. Hän ei itke. Eikä karju. Hän kikattelee liikaa. Hyppii liikaa. Pomputtaa palloa liikaa. Koulussa hän kuulemma jaksaa paljon, niissä jumppahommissa. Musiikkiterapeutin mukaan hän oli erityisen virkeä. Äiti-ihmisen analyysin mukaan se paljon jaksaminen ja erityinen pirteys eivät ole tähän hätään positiivisia merkkejä. Ne ovat merkkejä siitä, että sen apteekkarin avun vaikutus on lakannut. Ja laivan kurssi, tai sen kuuraketin kurssi on nyt hieman vääriin suuntiin tähtäävä. Maanantainen puhelu Linnasta kertoi, että Topon labrat ovat ok. Ja että meidän pitäisi ottaa heihin yhteyttä heti, jos "Topo on yhtään sellainen, kun oli silloin tiistaina täällä".  Yritän taas ummistaa silmiä. Miettiä, josko Topo olisi vain "tuollainen", koska voi paremmin, kuin viime viikolla. Että hän on iloinen siitä paremmasta voinnistaan ja siksi suorastaan hieman riehakas. Samalla synkkä, kylmä ääni jossain taustalla hokee "ei se oo sitä, ei se oo sitä". Mietin kuinka kauan menee ennenkuin Topo nukahtaa. Tulisiko tästä käänteestä mainita huomenna Linnassa. Vai pitäisikö yrittää vaimentaa niitä ääniä päässään. Katsoa mitä huominen, tai ylihuominen tuo tullessaan. Ja yrittää päästä takaisin siihen mahtavan miniloman toisen illan lomafiilikseen… Se liene paras vaihtoehto juuri nyt. Eiköhän se Topokin siitä nukahda. Joskus. Voimme ehkä ottaa skaban; kumpi nukkuu ensin?