juhlahumussa

kello on jotakuinkin 17.45. Kylvän pihalle salaattia. Tai siis lähinnä kylvän sitä istutuslaatikkoon. Enkä kyllä ole ihan satavarma, käytetäänkö toimituksesta sanaa kylväminen? Mies huutelee, että moneltakos se Topon kevätjuhla on. "Kuudelta, kohta pitää ruveta laittautumaan". En tiedä mistä kuvittelen aina, ja ikuisesti, että sekalainen seurakuntamme pystyisi suoriutumaan 20 minuutin toimituksista vaipanvaihtoineen, tukan sukimisineen, ja vaatteiden vaihtoineen seitsemään minuuttiin. Miten voi aina tulla yhtä suurena yllätyksenä, että meille tulee kiire? Bonuksena, Sampu on keksinyt hauskan uuden leikin. Hän juoksentelee (jo puettuna) shortsihaalari päällä, läpi kahluualtaan. Jee, vesi roiskuu. Jee, vaatteet kastuu. Jee, kengät on litimärät. Topo makoilee kahluualtaassa asussa, jossa hän maailmaan tulla tupsahti. Ja protestoi äänekkäästi jokaista "Topo tule tänne, puetaan päälle, mennään autolla. Prum prum. Mennään juhliin"-maanittelua.  Edward sitä vastoin on eteisessä, valmiuksissa, t-paita väärinpäin, laittamassa kenkiä jalkaansa. Hän on lähdössä juhliin. Innostusta riittää koko muun porukan edestä. Eli perheen juhlainto hyvässä balanssissa.

Tällä kertaa hommaa nimeltä "juhliin valmistautuminen" mutkistaa vielä isovanhempien yllätysvisiitti. Pikaiset moikat, pojille mehut, ja isovanhemmat jatkavat matkaansa. Kellon lähentelee ilta kuutta. Topo on nakuna, käteni ovat mullassa. Ja Sampu juoksentelee yhä ympäri pihaa, ja kahluuallasta, litimärkänä. Edward steppaa eteisessä "mennään nyt. Mennään juhliin". Kaverini laittaa viestiä "täällä on tuhottoman kuuma, lapsi on ihan poikki. Ootteko tulossa, juhlat alkaa kohta". Vastaan "Topo ei varmaan jaksa koko juhlia, tullaan vähän myöhässä. Ilmoitin siitä jo opellekin". Pistämme ns hösseliksi.

Olemme 10 minuuttia myöhässä juhlapaikalla. Sävelet on selvät; tiimi Topo&äiti hoitavat juhlallisuudet alta pois, Edward, Sampu&mies puistoilut. Maassa rauha niin pitkään, kunnes auton perävaloja ei enää näy. Tässä vaiheessa Topolla palaa hessu. Ensin hän yrittää epä-topomaisesti karata äiti-ihmiseltä. Suoritamme kevennetyn version iltalenkistä dagiksen parkkiksella. Topon todetessa, että äiti-ihminen kyllä maar pysyy juoksutahdissa mukana, hän hautaa suunnitelman a. Ottaen käyttöön suunnitelman b, joka sisältää variaation jalanpolkemisesta, ja huutamisesta, höystettynä käsien huitomisella. Yritän napata Topoa jostain raajasta kiinni sen poljennan, ja huitomisen lomassa, ja saada poikaa liikuteltua kohti juhlalukaalia. Ei onnaa; tästä puuhasta saisi hyvin jatko-osan mission impossible:lle.

Keksin aloittaa uuden lähestymistavan, näppärä minä. Mennään pihan kautta sisälle. Käydään läpi keinut, liukumäet, ja muut hilavitkuttimet hyvää tahtiin, jonka jälkeen juhlitaan. Topolle homma ookoo. Siis siihen asti, kunnes pitäisi siirtyä sisätiloihin. Tässä vaiheessa hän esittää noin sadannen osan näytelmästä "heittäydyn huutavaksi jauhopussiksi". Jollain tapaa jauhopussi saadaan raahattua dagiksen ovesta sisälle. Jossa raikaa pienten ihmisten kaunis laulu. Jota Topo höystää huutamalla ja paukuttamalla ovea. Ei kun aamupiirihuoneeseen rauhoittumaan.

Seuraavat 10 minuuttia vietetään aamupiirihuoneessa. Sylikkäin, nojatuolissa. Topo on ihan poikki, ja ruumiinosa toisensa jälkeen nytkähtelee myoklonioiden tahtiin. Topo melkein nukkuu sylissäni. Tekisi mieli ruveta parkumaan. En jaksa näitä juhlia. Aina samanlaista taistoa. Näistä ei meidän perheessä saa kukaan irti yhtään yhtikäs mitään. En jaksa olla silmätikkuna; jonka lasta, ja lapsen käytöstä tuijottaa juhlasalillisen verran aikuisia silmäpareja. Lapset eivät Topon toiminnasta hätkähdä; he ovat tottuneet. Heille hän on vain Topo. Aikuisille hän on oudosta käyttäytyvä, kiljuva, mölisevä pikkutyyppi. Osa katsoo Topon edesottamuksia hyväntahtoisesti, osa ihmetellen, osa siltä väliltä. Ja mikä vitsi on raahata tänne illalla väsymyksestä puolinuupahtanutta pikku-ukkoa. Joka ei ymmärrä, että tämä on iloinen tilanne. Joka luultavasti vain ajattelee mielessään, että suoritin tänään jo kertaalleen aamupiirit, ja koritehtävät, en lähde siihen hommaan uudestaan. Osoittaen mielipiteensä, ja mielipahansa niinkuin parhaiten osaa: protestoimalla.

Juhlaesitykset loppuvat, ja yksi Topon ryhmän aikuisista tulee luoksemme "voi Topo, onpa ihana että jaksoit tulla tänne juhlimaan. Tule, mennään syömään pullaa". Ja Topo lähtee. Yksi toisensa jälkeen Topon ryhmän aikuiset tulevat lempeästi moikkaamaan Topoa. Tarjoamaan vähän lisää pullaa, ja sanomaan ääneen, miten iloisia ovat siitä, että Topo on mukana juhlissa. Ilo on vilpitöntä. Topo saa oman todistuksen, ja ruusun suoritetusta esiopetusvuodesta. Äitiä meinaa taas paruttaa. Tällä kertaa ihan vain siitä syystä, että näistä aikuisista näkee miten he tekevät hommaansa sydämellä. Ja miten he välittävät välillä pajatson tavoin käyttäytyvästä pikkumiehestämme. Topon kanssa kun ei aina saa sitä, mitä tilaa. Topo on tyytyväinen saadessaan pullaa. Ja meinaa nukahtaa istualleen. Ryhmän aikuiset käyvät vuoronperään taas juttelemassa meille "voi Topo, ootko sä noin väsynyt. Kohta pääset kotiin nukkumaan. Mutta tosi kiva, että jaksoit tulla". Juhlat loppuvat, Topolla ei ole enää tulenpalava kiire kotiin. Mutta ei myöskään pistele rähinäksi, kun ilmoitan, että nyt voidaan lähteä. Mies, ja tehotiimi Sampu&Edward tulevat hakemaan meitä. Menemme vihaisetlinnutpuistoon, ostamme lisää pullaa. Ja jäätelöä. Edward huokailee, miten on ihanat juhlat.

Loppuillan on tosi hyvä mieli.

Joskin viikko tästä episodista pääsen taas manaamaan iltajuhlia. Tällä kertaa vuorossa Edwardin koulun kevätjuhla. Jota vietetään illalla. Koulun jälkeen. Ja jossa taas äiti saa kunnian hoitaa juhlallisuustapahtumat lapsensa kanssa, miehen hoitaessa kauppavelvollisuudet kahden muun lapsen kanssa.

Tällä kertaa kuvittelin, että homma hoidetaan rennoin rantein. Tästä me suoriudumme ihan heittämällä. Odotukset normaalikäyttäytymisen suhteen olivat siis taivaissa. Edwardin kanssa moikataan tutut, istutaan paikoillemme, katsellaan juhlallisuudet läpi, moikataan tutut uudestaan ja lähdetään kotiin. Vaan ei. Autossa Edward nuokkuu. Koululla Edward ilmoittaa, että ei halua juhlia. Häntä väsyttää. Edward istuu kaksin kerroin tuolillaan. Murisee (tämä olikin jotain aivan uutta… Tekevä oppii…). Edward kuulemma vihaa juhlia. Murisee lisää. Ilmoittaa lähtevänsä kotiin, ja jäävänsä lomalle. Viisaana äiti-ihmisenä otan viisaan äiti-ihmisen kasvatusmetodit käyttöön, tyylillä "Edward kuule, jos ei juhlissa osata käyttäytyä, niin voi olla, että pitää perua koko loma". Niih.

Jollain tapaa selvitään loppuun asti. Autolle mennessä Edwardin luokkakaverin vanhempi puhisee "siis ihan liian pitkä juhla. Ei tarttis olla näin pitkä". Toinen vanhempi pohtii sitä, että eivätkö nämä erityiset voisi saada jotain omia juhlia. Ja itse komppaan heitä kovaan ääneen. Heitellen ilmaan ehdotuksia siitä, että olisi sitten kanssa kiva, jos ne juhlat olisivat vaikka aamulla. Miettiessäni mielessäni, että voipi olla, että ensi vuonna jätetään juhlallisuudet väliin.

Juhlakavalkadi alkaa siis näiltä osin lähentyä loppuaan. Lähitulevaisuudessa kyllä siintää yksi juhla; Sampun kolmoset. Niitä Edward on odottanut pitkään, ja hartaasti. Haaveillen suklaakakusta, ja vieraista.

Sitä ennen Edwardilla alkaa pitkään, ja hartaasti odotettu l o m a. Se olisi pitänyt aloittaa jo tänään. Edwardin ilmoittaen aamulla suureen ääneen, että hän on kyllä pettynyt. Eilen oli juhlat. Tänään pitäisi olla loma. Pettymystä höystettiin viskomalla reppua rappusissa, ja vaellellen kaikkiin muihin, paitsi taksin oven suuntaan. Niin, ja muristen. Tästä saadaankin lomalle ensimmäinen asia to-do-listalle; kitke murina pois.