kahden päivän kokemuksella...

kaksi päivää koulua, kaksi päivää dagisharjoittelua takana. Kasa huomioita tehtynä:

- älä otaksu: Vasten otaksumaamme, Topo tuli ensimmäisenä koulupäivänään hyvällä tuulella kotiin. Reissuvihko (tai oikeastaan se on hieno, kovakantinen reissukirja) kertoo, että Topo on ollut suht leppoisa. Toisen koulupäivän aamuna  Topo lähti niin vauhdilla juoksemaan taksille, ettei ollut aikaa rääkäistä edes "heeppa" ovensuussa vilkuttaville vanhemmille. Iltapäivällä kotiin palasi väsyneen, mutta rauhallisen ja tyytyväisen oloinen pikkumies. Reissukirjan mukaan poika on ollut rauhallinen, enimmäkseen, myös koulussa. Ensimmäisen ja toisen koulupäivän välinen yö vietettiin Topon osalta nukkuen. Ei suinkaan kukkuen, vaikka näin tuli etukäteen otaksuttua.

- otaksu: otaksuin, että vähintäänkin koulun yhteisissä, pakollisissa, meiningeissä Topolla palaa hessu. Topo kun on malliltaan itseohjautuva, ei ohjailtava. Ja kyllähän se äiti lapsensa tuntee. Ainakin osittain. Reissukirja kertoo, että aamupiiristä lähdettiin jäähylle karjumisen vuoksi. Asia joka oli täysin otaksuttavissa. Asia joka tuskin tulee hetkeen muuttumaan.

- otaksu osa 2: otaksuimme etukäteen, että Edwardia ei koulunaloitus paljon nakerra. Olimme äärimmäisen oikeassa otaksuman kanssa. Siis mies, ja minä. Ja Edwardin kummitädit. Ja Mummit. Noh; suurin piirtein kaikki jotka Edwardin tuntevat. Edward on ilmoittanut tähän mennessä: vihaavansa koulua, polttavansa koulun, heittävänsä kouluun kiven, että huomenna alkaa loma. Ja hän ei aio mennä kouluun. Ja koulu on tyhmä. Täällä asuu tällä hetkellä joku puolikoomainen otus, jonka vastaus joka ainoaan kysymykseen on "ei minä en halua". Ja perään toteamus "isi ostaa manipussin" (=namipussin).  Vakiofraaseihin kuuluvat myös toteamus " isi laittaa juniorin", sekä "ei, sinä et laita telkkaria kiinni". Joihinkin asioihin tässä maailmassa voi luottaa.

- älä otaksu 2: Sampu lähti ensimmäisenä dagisharjoittelupäivänä innolla liikenteeseen. Oma reppu, omat uudet dagistossut. Ei voi maailmassa olla paljon jännittävämpiä juttuja. Vasten otaksumaamme Sampu oli nätisti (ns pelkääjän, eli katsojan, paikalla) mukana aamupiirissä. Ja jäi hetkeksi itsekseen ryhmän kanssa askartelemaan äidin mennessä täyttelemään lippu-lappuja. Vasten otaksumaamme hän lähti toisenakin päivänä dagikseen enemmän, kuin innoissaan. Voiko homma oikeasti mennä näin jouhevasti? ...

- kyllä se homma jossain vaiheessa kosahtaa; ei nyt oikeasti kaikki voi mennä ihan totaalisen loistavasti. Niin kuin putkeen. Homma kosahti isolla hanskalla Sampun lounasharjoittelun kohdalla. Linnunpoikanen, joka on sitä mieltä että ravintopiirin pitäisi pitää sisällään Muumi-pastilleja, ranskalaisia, ruisleipää, kalkkunaa, juustoa ja perunasoselaatikkoa ei tykännyt ajatuksesta ruokailu päiväkodissa. Varsinkin kun tarjolla ei ollut mitään "Sampun ravintoympyrästä", vaan kalaa ja muussia. Koska kyseessä oli jo toinen harjoittelupäivä, ja väsy painoi päälle, päätti Sampu nakata kaikki estot romukoppaan. Ja heittäytyä. Pyöriä kuin propelli lattialla. Huutaa; äkäisenä, vihaisena, sydäntä särkevästi ja surkeana nyyhkyttäen. Äiti-ihminen kokeili maanittelua. Uhkailua. Lahjonta taisi unohtua, mutta luvattiin että harjoittelut ovat tältä päivältä tässä jos vähän syödään. Ehei; huutosirkuksen paikka siirrettiin siitä ruokapöydän vierestä vessan lattialle. Homman päätyessä siihen, että äidin "hellällä avustuksella" se yksi lusikallinen ruokaa survottiin karjuvan kakar..., ei kun siis pikkumussukan suuhun. Koko dagisporukan pisteyttäessä tapahtumaa vieressä. Ja kauniisti syövien dagistovereiden ihmetellessä ääneen "miksi Sampu huutaa" "miksei toi istu omalla paikallaan" "eikö toi osaa syödä ite" "eikö Sampu tykkää kalasta". Seuraavaksi Sampu paineli vessaan suurella päättäväisyydellä, osoittaa suutaan, ja vessanpönttöään. Niih, mikäköhän oli sällillä mielessä. Äiti oli ei-ymmärtävinään, ja pikkumussukka joutui sen yhden lusikallisen ruokaa ihan jopa nielaisemaan. Huomista odotellessa...

- haikeus; haikeus iski reissukirjaa lukiessa, ja Topon kuvia katsellessa. Siis sellainen "voi kun sen on selkeästi hyvä olla uudessa koulussa. mitä me turhaan stressasimme"-haikeus. Haikeus siitä, että kotona ei ole enää pikkulapsia, ja mammaloma-ajat ovat ikuisesti ohi; juu ei ole haikeaa. Ei ainakaan nyt. En tiedä onko haikeaa syyskuun toisella viikolla. Tai vuoden 2015 ensimmäisellä viikolla. Mutta nyt juuri ei ole haikeaa.

- vuodet opettavat; juu, eivät ainakaan meitä. Miten aamut voivat olla tällaista hässäkkää? Vaikka reput on pakattu edellisenä iltana. Trion päälle ei tarvitse survoa kahdeksaa vaatekertaa, samalla kun jahdataan kadonneita rukkasia-lapasia-kaulaliinoja-villasukkia. Tällä hetkellä ei edes tarvitse laittaa kuin kaksi koululaista valmiiksi kello 08 mennessä. Muiden perheenjäsenten lähteässä liikenteeseen vasta 09 pintaan. Ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä, tai mahdoton saavutus? Mutta miten voi olla niin kiire? Kaikilla korottua ääni. Miten kaikki tavarat voivat olla kroonisesti hukassa? Miksi me hommaamme puhelimia joissa on torkkunappi? Milloin me opimme??

- haikeus 2: olin vielä kaksi viikkoa sitten äärettömän surkeana kesäloman loppumisesta. Nyt se on ohi. Viimeinen kotikesä. Ja mökillä kun on niin leppoisaa. Ja ihanaa uida päivät pitkät. Syksyllä on vain pimeää. Ja ollaan väsyneitä. Ja on aikaisia herätyksiä. Haikeus meni ohi. Syysvaatteet ovat kivoja. Kynttilät rocks. Ja hei oikeasti viikkojen kesäloma lasten kanssa; kaikella rakkaudella, mutta riittävä on riittävää. Vanhemmat tarvitsevat erilaista lepoa. Työpaikan, ja työnteon muodossa.

- vähän on epävakaata; kaksi päivää mennyt hyvin. Mutta mitä jos Topo keksii ensi viikolla, että uusi koulu onkin mälsä? Mitä jos dagiksesta soitetaan, että voisiko joku hakea tämän kolmatta tuntia huutavan pojan kotiin?  Mitä jos en löydä Edwardille sopivia sisätossuja? Tehdäänkö niitä edes enää koossa 32? Ja opelta tulee noottia. Mitä jos en muista merkitä kalentereihin vanhempainiltoja, ja hojkseja, ja vasuja, ja lyhyempiä koulupäiviä, ja muutoksia taksikyydeissä. Ja unohdan jonkun oleellisen iltaman/vanhempain vartin/taksin joka tulee tuntia aiemmin. Niin, aika näyttää... Jännityksessä elellään. Kaksi päivää klaarattu, ainakin 200 päivää klaaraamatta. Väliarvosanan aika liene vaikka syysloman aikoihin.

Sampu + 2 sormea suussa + iso hauva = otaksumana yhtälö on ikuinen