Olemme ystäväni kanssa huokailleet sen sataan kertaan, miten omituista on, kun ei tarvitse minuutin välein olla erotuomarina/siivoojana/keittäjänä/toiveiden toteuttajana/asioiden hoitajana/kotisairaanhoitajana (kun sille päälle pikkutyypit sattuvat). Me olemme minilomalla! Olemme harrastaneet iltapäivän verran auringonottoa-uimista-virvokkeita-ruokaa-puhetta-auringonottoa-uimista-virvokkeita-ruokaa-puhetta. Mietimme miten ihmiset eivät muka osaa olla tekemättä mitään. Meiltä se sujuu kerrassaan luontevasti. Joskin tasan 12 tunnin kuluttua ko keskustelusta hymistelemme yhdessä suin, että ei ehkä olis jaksanu enää toista arskanottopäivää. Että jos oltais mökkeilty yhdessä vielä vuorokausi, niin oltais ehkä menty ihmisten ilmoille syömään. Tai jotain. Mutta edellinen päivä on ollut täysi kymppi. Luonnonilmiöistä; lentomurkut, ampparit, ja salamat huolimatta. Tai ehkä myös kiitos niiden?
Tapasimme ystäväni kanssa aikoinaan Kaisankodin "äitien virkistysleirillä", ja siltä istumalta (tai ensimmäiseltä virkistäytymispäivältä) alkoi toivottavasti elämän pituinen ystävyys. Ensin meitä yhdisti erityisäitiys, nyt erityisäitiys, erityinen huumorintaju, ja noh; vaan kertakaikkiaan synkkaa. Niin, ja meillä on yksi yhdistävä tekijä lisää; ruotsinkieliset roskalehdet. Homma on siis silkkaa sieluntoveruutta. Kuka muu voi ymmärtää yhtä hyvin sen, että kahdeksan minuuttia on oltava hiljaa, jotta voi rauhassa keskittyä elämää suurempaan artikkeliin, jonka otsikko on "stjärnornas bikinikroppar"
Jutut kulkivat kaikkialla. Oikeasti maan ja taivaan välillä. Palaten säännöllisin väliajoin perheisiimme. Ja "yllättäen" pikkupiltteihin.
Mutkien kautta juttu siirtyi tilapäishoitoasioihin. Ja siihen, miltä äitinä tuntuu jättää lapsi toisten hoidettavaksi. Asia, josta kummallakin meistä on enemmän, tai todella paljon kokemusta. Noh miltä… Pahalta tietty. Eihän sitä kukaan halua. Ja hyvältä; keskimäärin 40 tunnin tauko "perusralliin". Noin 40 tunnin tauko pallonpomputtamiselta, siltä että pitää syödä 18 kertaa päivässä. Mielellään käsin, vaikka vieressä jompikumpi vanhemmista jankkaa papukaijan tavoin "käytä lusikkaa". Kädet pitää tietenkin ruokailun jälkeen pyyhkiä. Sopivia paikkoja ovat sohva-tv-taso-olohuoneen pöytä-ja kaikki valkeat seinät. (erityisen hyvä paikka on ihmisten ilmoille lähtevän vanhemman "ihmistenilma-asu"). Välillä tekee hirmuisen hyvää saada taukoa Edwardin jatkuvasta jotain haluamisesta, vinkumisesta, jankuttamisesta, tv-addiktiosta. Riitelystä aiheesta "tv:tä ei katsota yötä päivää", ruokakiukuttelusta, nuokkumisesta, väsymyksestä, ja väsymyksestä johtuvasta kiukuttelusta.
Ystäväni yritti kannustaa siihen, että Topolle nyt ainakin haettaisiin lisää tilapäishoitopäiviä. Antoi niinkin yllättävän, ja koskettavan kohteliaisuuden kuin "toistaiseksi sä vaikutat vielä suht täyspäiseltä. Mutta ei sitä tiedä koska menee kuppi nurin". Niin, ei sitä tiedä. Vastaan samalla papukaijalauseella, kuin aina muulloinkin "ens vuonna joo vois. Ja kyllä me mietittiin, että ens kesänä Topo vois olla tyyliin viikon tp-hoidossa. Tai ainakin viis yötä putkeen."
Maanantaina, kun veimme Topon aiemmin kesällä peruuntuneen tilapäishoitojakson sijaan järjestetylle tilapäishoitojaksolle, mies sanoi hoitopaikan pihaan käännyttäessä, miten tuntuu taas pahalta. Ja tokaisi perään "kun me mennään tonne sisälle, mä ajattelen vain lauantaista kauppareissua, ja ei tunnu niin pahalta". Ehkä maailman loistavin ohjenuora. Lauantainen kauppareissu meni totaalisen päin helvettiä nimittäin. Kun tilapäishoitopaikkaan jättää oman kulluanmurunsa, niin sinne ei yleensäkään ikinä jää raivopäinen, tavaroita heittelevä, kirkuva, kävelevä katastrofi. Sinne jää oma pieni lapsi, joka näyttää surkealta, saattaa itkeä lohduttomasti. Ja ääni vapisten, pehmoeläintään halaten sanoo surkeana "heeppe" (suomeksi heippa), tai "isi ja äiti tulee kahden yön päästä". Ei sieltä tilapäishoitopaikasta pois kurvatessa ole millään tapaan lomafiilis. Tässä nyt vietellään laatuaikaa. Luojan lykky se lomafiilis kyllä pikku hiljaa löytyy jostain syvältä sisältä. Ja ei kyllä niin ole käynyt, että viettäisimme sen 40 tuntia potien syyllisyyttä. Vaan tehden asioita, joita emme normaalisti noin vain voi tehdä. Mennä extempore illalliselle 19.30, tai kahville kauppareissun jälkeen. Makustellen pienissä pätkissä sitä, mitä elämä voisi olla jos…
Ystävän sanat jäivät mietityttämään. Olemme viimeisen vuoden miehen kanssa puhuneet, että "ens vuonna otetaan lisää tilapäishoitopäiviä, jos saadaan". Ja "ens kesänä Topo voisi olla viikon putkeen tilapäishoidossa. Tai viisi päivää. Noh ainakin neljä". Juttumme kulkevat täysin samoilla urilla, vaikka se vuosi on jo kulunut. Tämä hoitopäivien nosto, tai lisää anominen on pinnalla säännöllisin väliajoin. Ymmärrämme kummatkin sen, että Topon kasvaessa päivien määrä kasvaa. Ja jossain vaiheessa homma muuttuu täysin; Topo asuu jossain muualla. Ja hän käy kotona lomilla. Mutta kaikki tuo tapahtuu jossain kaukaisessa tulevaisuudessa; siellä minne ei pysty suinsurminkaan vielä näkemään. Ja jonne ei halua nähdä. Tilapäishoitoasiat siis jäävät järestään mietintäasteelle. "ei me nyt kuitenkaan syksyllä saada lisää niitä päiviä, katotaan sitten ens vuodelle". Ja kun se syksy koittaa, siirrämme asioiden toteuttamisen keväälle. Ja sitä rataa…
Ja kun se mieli vaihtuu; monta kertaa päivässä. Esimerkki kuluvalta päivältä;
Mies paiskii töitä, äiti-ihmisen on sieltä minilomalta kotiuduttuaan siis keksittävä tekemistä kolmiolle. Pihalla hengailu, ja uiminen voisi olla muuten ok, mutta Topon&Sampun aamukylvyn yhteydessä kylpyammeen tulppa ei ole ollut "ihan paikoillaan". Huushollin kuuma vesi on siis syistä sattuneista finaalissa seuraava x-tuntia. Boilerin hurruttaessa, ja lämmittäessä uutta satsia kuumaa vettä, on turha ruveta kahluualtaita täyttelemään. Herrasväen veden pitää nimittäin omassa pihassa olla vähintäänkin kylpyveden lämpöistä. Eli pitää keksiä kotialueen ulkopuolista tekemistä. Hellelukemat eivät kannusta puistoiluun. Pikapuhelu Mummille kertoo, että Mummi on mökkeilemässä. Heille ei siis kannata nyt lähteä uimahommiin. Eli suunnataan lähimmän uimahallin pihalla olevalle ulkoaltaalle uimahommiin.
Uimahommat menevät loistavasti. Topo on yllättäen se kolmion herra leppoisa&yhteistyökykyinen, kun on aika siirtyä uimahommista kauppahommien suuntaan. Hermojen menetys numero yksi saadaan, kun Edward toteaa missä lie pre-teini-uhmissaan, että hän ui vielä "vähän aikaa", ja näyttää perässä kahlaavalle äiti-ihmiselle takaraivoaan. Äiti-ihminen ilmoittaa, että hän ja veljekset T&S lähtevät kauppaan. Edward voi tehdä tasan mitä lystää. Ja kauppareissulla ei sitten todellakaan tarvitse keskustella aiheesta maitokaakao. Sitä ei kaupasta osteta. Jämerä-piste. Edward nousee jorpakosta melkein äänen nopeudella. Pahoittelee käytöstään, ja kuorii uimavermeet päältään alta aikayksikön. Karavaani aloittaa kulkunsa.
Topon mielestä liikenteeseen päästyä (huom; jalkapelillä, yksi kappale rattaita mukana) lähdetään väärään suuntaan. Hän ei missään olosuhteissa aio jalkapelillä liikkua minnekään. Hän protestoi hommaa mölisemällä. Pistämällä liinat pohjaan. Ja pistämällä samalla pystyyn pienimuotoisen iltapäivän karjukonsertin. Sampun ollessa liikkumispuolesta samaa mieltä kuin Topo, ja ilmoittaen vakaasti ettei hievahda rattaista mihinkään, hermojenmenetys numero kaksi edessä. Menettäjinä Sampu&Topo&äiti-ihminen. Lahjonnan, kiristyksen ja uhkailun kautta Sampu saadaan luovuttamaan rataspaikkansa Topolle, ja karavaani jatkaa kulkuaan. Topon yhä mölistessä. Ja äiti-ihmisen miettiessä mielessään, että seuraavana arkipäivänä otetaan yhteyttä vammaispalveluihin. Ja ilmoitetaan, että toi pikkujätkä saa tästedes viettää vähintään viisi vuorokautta kuukaudesta siellä tilapäishoidossa. Miehen laitellessa "missä meette, mitä teette viestejä" vastaukset ovat vähintäänkin noh; napakoita. Ja hetkellisesti käy mielessä, että onkohan olemassa jotain tilapäishoitopaikkoja väärään aikaan, vääränlaisia viestejä laitteleville miehille.
Hetken kuluttua karavaani taivaltaa sulassa sovussa eteenpäin. Topo hymyilee rattaista, ja huikkaa moi. Näyttää niin syötävän suloiselta. Niin, kyllä se osaa olla niiiiiiiiiiin ihana: tämä täytyy nyt vaan muistaa, kun se välillä vähän räyhää. Ja ei nyt tähän hätään kyllä tilapäishoitopäiville tehdä mitään. Ehkä ens kesänä pari jaksoa, sellaisia kolmen, ja neljän yön. Niinkuin miehen kanssa puhuttiin. Ja sitten joskus enemmän niitä kuukausittaisia päiviä. Nyt ei pysty tuosta ihanuudesta olemaan paria yötä pidempään erossa.
Muutaman pienemmän hermojenmenetyksen, ja loputtomalta tuntuvan taivalluksen päätteeksi saavutamme maalimme; olemme kaupassa. Mies treffaa meidät siellä. Sekä ystäväni, joka oli edellisenä iltana ilmoitettuani, että minulla on Topo-ikävä, kirjoittanut viestin "eiköhän se ole huomenna unohtunut". Perus "moi, miten pyyhkii" sijaan totean ensimmäisenä "kiitti fiksusta viestistä, olit niiiiiiin oikeessa". Kaupassa palapeli pysyy noin 65%sti kasassa, siis kassalle asti. Jolloin mennään kasassa pysymisen suhteen haipakasti pakkaselle. Topoa alkaa ärsyttää isosti. Ja isoon ääneen. En osaa äkkisiltään sanoa, onko suoraan päällämme pauhaava ukkonen, vaiko kassajonoon kypsähtänyt Topo kovaäänisempi, saatikka ukkospelkoisen äiti-ihmisen sykettä nostattavampi tapaus. Sykkeet ovat joka tapauksessa koholla. Vaihteeksi. Ja niinhän siinä kassajonossa tapahtuu hermojenmenetys numero ties kuinka mones. Menettäjinä: Topo&Sampu&mies&äiti-ihminen. Edwardin maailmaa ei voi keikuttaa enää mikään, tai kukaan. Miten voisi kun yhdessä käpälässä on suklaakaakao. Ja toisessa sipsejä. Kotimatka taittuu hermojenmenetyksestä toipuessa. Topon toipuessa ensimmäisenä, ja huikatessa iloiset moit takapenkiltä. Ilmiselvästi hermojenmenetyksen toipumisaika pitenee suhteessa pidempään ikään; emme miehen kanssa toivu menetyksestä täysin kuuden minuutin ajomatkalla kaupasta kotiin.
Jälleen kerran mietin mielessäni, että pitäiskö niille tilapäishoitopäiville tehdä jotain? Niin, tai pitäisikö jotain tehdä oikeasti projektin "Topolle hoitaja kotiin kerran viikossa" eteen. Kotona Topo on taas syötävän suloinen, ja ihana. Ja mietin, että kyllä ne kiukut jaksaa. Kunnes käydään matsi aiheesta "älä syö sipsejä sohvalla". Ja Topo vetää kilarit imuroinnista…
(kuvia siitä, kun kaikki on frid och fröjd, ja kukaan ei ole menossa hoitoon minnekään. Edes ajatusasteella)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti