lomalla vihdoinkin...

voin ottaa iisiimmin. Viime kesänä olin selkeästi pudonnut taas jostain kelkasta ,vaihtoehtoisesti radionkuuntelun sijaan soittanut paljon levyjä, koska tuli ihmeteltyä miksi joka toinen kaveri ja puoli tuttu korkkasi lomansa sosiaalisessa mediassa ko lausahduksella. Loppukesästä/alkusyksystä syy selvisi minullekin. Kuluvana kesänä olen kuullut radiosta kaksi kertaa Jari Sillanpään kesärallatuksen ja veikannut miehelle, että tuota biisiä saatetaan soittaa aikalailla kesällä. Radiossa, terasseilla, tapahtumissa ja eritoten, takuulla, mummotunnelissa. Joten sen suhteen olen kartalla. Jos siitä siis "virallinen kesäbiisi" tulee.

Tänä kesänä sosiaalisessa mediassa on kiertänyt juttuja siitä, että onko vanhemman väärin haluta lomaa lapsestaan. Itse voisin taas enemmän, kuin mielelläni ottaa lomaa vanhemmuudesta. Voisin nääs heittämällä lomailla trion kanssa koko kesän, jos mukana olisi pari kappaletta 24/7 lastenhoitajia, jotka hoitaisivat iltashowt. Ja aamushowt pukemisineen, pesemisineen, puuroineen, ja lääkkeineen. Kävisimme todella usein ravintoloissa syömässä. Ja ei; pikaruokahampurilaismestoja ei laskettaisi ravintoloiksi. Siinä vaiheessa kun jollakin kolmion jäsenistä palaisi hessu, sanoisin sille lastenhoitajalle "viititkö viedä ton puistoon. Käykää vaikka ostamassa evästä. Me haluttais nyt syödä rauhassa". Jos joku yrittäisi valvoa liian myöhään, nousta liian aikaisin, tai joikata pitkin yötä, huokailisin, miten minua väsyttää, ja nyt just on pakko saada nukkua. Kun joku kolmion jäsenistä kikkailisi ruoan kanssa, pyytäisin että hoitajamme varmistaisi, että tyyppi nyt syö ihan oikeaa ruokaa tässä seuraavan kahden tunnin sisään. Ja jättäisin "ei ruokaa, ei jälkiruokaa"-kiukuttelijan hoitajan niskoille. Täysin häikäilemättömästi. Kun pitäisi hoitaa oikeita asioita koneella, ilmoittaisin, että minua ei nyt häiritä (ilmoitan näin usein miehellekin, mutta jostain syystä yhtälö äiti+tietokone+tärkeät asiat vetää kolmiota magneetin lailla puoleeni). Jos haluaisin vain surffailla rauhassa koneella, ilmoittaisin että minua ei nytkään häiritä. Jos meinaisi pää räjähätää, ilmoittaisin että käyn juoksemassa lenkin. (lue = kävelen lähimmälle terassille juomaan lasin viiniä).

Kolmion jäsenet saisivat mieluusti kulkea mukana tekemisissä ja olemisissa, noin niin kuin pääsääntöisesti. En tarvitsisi viikon yhtämittaista totaalista kolmiolomaa heistä. En edes osaisi olla; tulisi vaan niin ikävä. Kahdesta vuorokaudesta itsekseni, tai miehen kanssa; juu en kieltäytyisi.

Tätä kirjoittaessani, klo 07 aamulla, olen edellisenä iltana ilmoittanut miehelle ponnekkaasti, että aamulla minun pitää antaa nukkua. Olen todella väsynyt. Olen ottanut puhelimesta kestoarkiherätyksen pois, ja todennut mielessäni hieman haikeana, että sitä tarvitaan seuraavan kerran, kun koulut alkavat. Ja se pahnan pohjimmainenkin on kasvatettu päiväkoti-ikään. Kello 23 illalla totesin, että tv:stä ei tule enää mitään mitä haluaisin katsoa, enkä jaksa lukea, joten käyn nukkumaan. Aamulla siinä vaiheessa, kun talossa ei raikaa mikään muu, kuin Topon pallon pompotus, olen nukkunut mielestäni tarpeeksi. Ensin aikaisin aamulla herääminen ärsytti. Hetken kuluttua totesin (Toponkin painuessa takaisin sänkyyn, ottamaan pienen aamulevon), että tämähän on mageeta. Olen ihan rauhassa kotona. Vaikka koko arsenaali perheemme miespuolisia jäseniä on samaan aikaan kotosalla. Saan kirjoittaa rauhassa, ilman että joku pyytää-tarvitsee-vaatii jotain kolmen minuutin välein. Saan ajatella lauseen loppuun, ilman että joku keskeyttää. Saan käyttää läppäriäni, ilman että joku haluaa katsoa sillä tuomas veturia. Ihan kuin olisi minilomalla. Kuulen lintujenkin laulavan. Bonuksena vielä; ei ole kiirettä minnekään.

Niin, me olemme nyt oikeasti lomalla. Topo oli eilen viimeistä päivää dagiksessa. Reissuvihkossa luki, että hänellä on ollut hyvä päivä. Ja ruokana oli ollut lempiruokaa. Ja miten ryhmän aikuiset ovat iloisia, että Topon viimeinen päivä ikinä (niisk) dagiksessa, oli hyvä päivä.  Topokin on siis lomalainen. Olisin vuodattanut eilisen päivän ja illan krokotiilinkyyneliä silkasta dagiksenhenkilökuntaikävästä, jollei viimeisiksi lauseiksi olisi päiväkodin eteisessä huikattu "me nähdään sitten syksyllä, Sampun kanssa".

Mies liittyy lomajengiin reilun viikon kuluttua. Siitä alkaa viiden viikon oikea kesävapaa. Olen jo aiemmin alentanut odotuksiani loman suhteen. Oikeastaan niitä ei enää hirveästi ole. Niin, tai siis; oletan että olemme mökillä. Teemme päiväreissuja, vietämme grilli-iltoja ystävien kanssa. Ja hurjaksi heittäytyessämme teemme risteilyn ystäväperheen kanssa. Olemme aikalailla kuin siat pellossa, ilman sen suurempia suunnitelmia huomiselle. Menemme takuulla Kotkan meripuistoon. Ja Hankoon. Se kuuluu kesään. Ilman näitä keikkoja kesä ei olisi ihan kesä. Teemme reissut suunnittelematta, tyyliin "hei nätti päivä, mennään Hankoon".

Aiempiin kesiin verrattuna jokin on kuitenkin muuttunut; En enää en oleta, että vain koska terveydenhoidolliset tahot jäävät lomalle, poikien väsymykset, nytkyt, päänsäryt ja muut ominaispiirteet jäisivät lomalle. Ei, ne lomailevat tiiviisti mukana. Välillä on tosi hyviä päiviä, välillä tosi huonoja. Järjestellään vain olemattomia aikatauluja vointien mukaan. Jos Edwardia väsyttää erityisen paljon, ei tehdä koko päivän keikkaa Tykkimäkeen. Ja jos Topoa päänsärytyttää enemmän, kuin normaalisti, ei silloinkaan tehdä koko päivän keikkaa Tykkimäkeen. Ja jos Sampu on väsynyt, ja nytkyisä; ei Tykkimäkeä.  Helppoa!Kun taasen kolmio on suht balanssissa, teemme sen reissun Tykkimäkeen. Jos haluamme notkua aamulla pitkään kotosalla, päivän ohjelmisto on uimakeikka/kauppakeikka/puistokeikka. Ja sen jälkeen notkumme lisää kotosalla.

Ja ihan totuuden nimessä; minua ei haittaisi pätkän vertaa, jos joukkoomme liittyisi tyyliin viikoksi se 24/7 lastenhoitaja. Yrittäisin ehkä olla vähän vieraskorea. Muuten vain nauttisin lomailusta miehen ja kolmion kanssa vanhempainvapaa viikollani. Varmasti soluttaisin sille viikolla jonkun yön-parin oman loman miehen kanssa. Kolmion kanssa ollessamme kuorisimme kermat päältä. Lähtisimme liikenteeseen, kun joku muu olisi pessyt ja sukinut tyypit. Käynyt Edwardin kanssa iänikuiset matsit siitä, onko se aamupuuro taas syötävä. Käynyt kolmevuotis uhmaisen kanssa väännöt jääkaapin ovella siitä, onko ookoo vetää aamupalaksi nakkeja, ja pepsi maxia. Käynyt Topon kanssa pakolliset pesu-vaipanvaihto-pukemismatsit.  Kaupassa kauppajonon alkaessa ärsyttää Topoa, sanoisin, että vietkö tyypin jo ulos. Niin, tai hän osaisi itseasiassa tehdä sen sanomattakin. Mäntyharjun torilla jäätelöllä ollessamme hän osaisi automaattisesti ohjata nanosekunnissa herkkunsa ahmineet Topon ja Sampun lähipuistoon. Jotta Edward saisi kerrankin syödä jäätelönsä loppuun tasan siinä tahdissa kun haluaa. Me pistäisimme miehen kanssa elämän ihan risaiseksi ja hakisimme toisen kupin kahvia. Ei se isoja vaadi.

Todisteeksi siitä, että lomalla ei aina asiat mene kuten suunnittelee; en ollutkaan muistanut ottaa pois kestohälytystä. 7.50 puhelin alkoi laulaa ärsyttävää herätyslauluaan. Topo jaksoi olla sängyssä jatkolevolla 20 minuuttia. Jonka jälkeen Edwardkin oli hereillä. Ja yritti salaa ratsata keittiön kaappeja suklaakätköjen toivossa. Kun niitä ei löytynyt, hän tuli ilmoittamaan dramaattisella äänellä, että hänellä on hiiiiiirveeeäää nälkä. Hän tarvitsee ruisleipää. Miehen vielä nukkuessa ei auttanut muu kuin laittaa tossua toisen eteen ja raahautua keittiöön tekemään aamupalaa. Käydä iänäikuiset matsit siitä, että syö ensin puuro, sitten saat leipää. Ja Topo; joka aamu on ihan oikeasti pakko vaihtaa vaippa, ja tehdä pesut. Ja pliis; ei teitä nälässä pidetä, älä syö käsin ruokaa jääkaapissa olevasta kattilasta. Olisi kannattanut valvoa; olisin nukkunut vielä. Ja loputon aamuralli olisi tältä aamulta jäänyt miehen vastuulle. No hei, sellaista se lomailu on… Ei tiedä mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu.