Kun Topolla on nuha, niin elämä osaa olla aika hankalaa. Topon on huono olla. Mutta koska Topo ei puhu, hän ei osaa kertoa minne sattuu, milloin sattuu, tartteeko lääkettä, toivooko hän että villa villerkullan asuintoverit olisivat ns turpa rullalla hetken. Vai kaipaako hän vain teetä (tai päärynämehua Topon tapauksessa), ja sympatiaa. Kun Topolle tulee nuha, hän on kalpea. Hän ei oikein nuku. Hänen silmät ovat vain puolittain auki. Hän on välillä myös vähän harmaan sävyinen kasvoiltaan. Hän narskuttaa. Ja hän joko vuoronperään itkee sydäntä raastavasti, tai nauraa niin että pääsisi heittämällä jonkun kauhuleffan näyttelijäkaartiin. Hänen kroppansa nytkyy pienesti jatkuvalla syötöllä. Hän veivaa silmiä, koska päässä luultavasti tuntuu tosi pahalle. Niin, ja sitten hän huutaa. Hän huutaa jos ei saa tarpeeksi nopeasti ruokaa. Tai hän huutaa, koska sai liikaa ruokaa, liian vähän ruokaa, tai vaihtoehtoisesti vääränlaista ruokaa. Tai koska auto kääntyy väärään suuntaan, tai ei pysähdy silloin kun hän oli ajatellut. Tai koska hän ei pääse kylpyyn. Tai koska päästyään kylpyyn ammeessa on liian vähän, tai vaihtoehtoisesti liikaa vettä. Niin, ja siis Topo haluaa vimmalla päästä kylpyyn. Jossa hän viihtyy noin minuutti kolmekymmentä sekuntia. Hän pompottaa palloa noin 500 kertaa minuutissa, helposti puoli tuntia putkeen. Ja kun hän on lopettanut, hän hyppii, kuin pallo, noin 100 kertaa minuutissa puoli tuntia putkeen. Jonka jälkeen hän taas vaihtoehtoisesti nauraa, itkee, tai huutaa. Tai haluaa syömistä. Tai haluaa päästä kylpyyn.
Mikä tässä kuviossa on raastavinta sen lisäksi, että meidän vanhempien päät meinaavat räjähtää kaikesta itkemisestä, huutamisesta, pomppimisesta, ja nauramisesta, on se ettemme osaa auttaa. Topo saa kaikkea mahdollista lääkettä; peruslääkettä, vitamiineja, kipulääkettä, ja ylimääräistä epilepsia lääkettä. Hän saa kylpeä kahdeksan kertaa päivässä, ja syödä 12 kertaa päivässä, ja pompottaa sitä hiivatin palloa niin paljon kuin sielu sietää. Mies suunnittelee hommaavansa jotain kuulokkeita, jota Hans Välimäki on suositellut ihmisille jotka matkustavat paljon. Ne kuulemma sulkevat kaikki äänet ympäriltä pois. Näin miehen otsasuoni olisi ehkä himpun verran vähemmällä rasituksella. Mutta ehdottoman, sijoilla 1-100000000000, raastavinta on se, että emme voi ottaa sitä niin kaikki valtaisen hirvittävän huonoa oloa pois. Vaikka tekisimme mitä. Paitsi tänään pariksi hetkeksi.
Teimme puistoilureissun vähän pidemmän matkan päähän. Topo itki, ja oli huonovointinen autossa. Meinasimme luovuttaa alkutekijöihinsä. Mutta mietimme, että kun Topo tajuaa minne olemme matkalla, hän on ehkä hetken onnellinen. Ja kun pääsimme perille puistoon Topo totta tosiaan hetken verran piristyi. Ja nauroi, niin kuin onnellinen pieni poika nauraa. Narskutti, oli kalpea, ja silmät viirussa, mutta oli silti hetken onnellinen. Keinui, laski liukumäkeä, ja nautti. Puistoilureissun jälkeen uskaltauduimme vielä kahvilaan kahville. Tämä oli erityisen iso juttu Edwardille, joka oli jaksanut jo etukäteen fiilistellä tulevaa kahvilareissua toteamalla noin sata kertaa, miten hän aikoo syödä ison pallon suklaajäätelöä. Reissu oli tärkeä myös Topolle, joka oli taas hetken verran onnellisen näköinen, kun söi niitä omia herkkujaan. Tai kun hän päättäväisesti paineli istumaan tuiki tuntemattoman tädin kahviseuralaiseksi, katsoi silmiin, ja huikkasi "moi", niinkuin vanha tuttu. Tai kun kaivautui minun, äidin, kainaloon, katsoi silmiin, ja kikatti.
Kotimatkalla autossa mies otti minua kädestä kiinni, ja totesi, että me mentiin kahville vaikka Topo on niin mahdottomassa kunnossa. Niin me tehtiin. Ja vaikka kaikki ei mennyt ehkä ihan putkeen, olimme kaikki hetken aikaa tosi onnellisia. Aina ei tämän sirkuksen kanssa jaksa "esiintyä" julkisilla paikoilla. Toisina päivinä se "esiintyminen" taas on se juttu, joka tuo sitä valoa juuri tähän hetkeen, ja toivon pilkahdusta huomiseen. Ei luovuteta. Mentiin kahville, vaikka päällä oli se pieni katastrofitila. Ja ihan varmasti mennään uudemmankin kerran.
P.S yksi juttu mikä tekee myös Topon onnelliseksi on katkeamaton rakkaussuhde; Topo + iPad. Toistaiseksi ei ole kohdattu niin suurta vastoinkäymistä, etteikö jossain vaiheessa iPad olisi tuonut piristystä pikku-ukon päivään. Hyvä niin! Maailma tarttee iPadeja. Topo tarttee iPadeja. Meidän perhe tarttee iPadeja. (siksi miehen ostoslistalla on niiden kuulokkeiden lisäksi myös toinen iPad… Annetaan olla, suotakoon se. Kun mieskin tulee siitä iPadista ajoittain aika onnelliseksi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti