Ihanaa Joulua! Ja joulunihmeitä

vaikka joulumieli oli kiitos kelien (ja sen, että Edwardin kuntoutussuunnitelma sattui juuri joulun alle, samoin kuin kaupungin vammaispalveluiden tädin kotikäynti) hieman hukassa, niin kyllä se sieltä kuitenkin löytyi pala palalta.

Kävimme ottamassa hommaan vähän vauhtia Haltialan tilalta kuluneena viikonloppuna. Lampolassa meidät otti vastaan ihana, vanhanajan joulunrauha, ja tunnelma. Sitä harmonista olotilaa häiritsi vain, ja ainoastaan lampolan ulkopuolelta kuuluva Topon puolihysteerinen, ja Sampun suhthysteerinen kiljunta. Topo ei diggaa eläimistä. Piste. Sampu diggaa eläimistä, mutta lampola meni puhtaasti yli ymmärryksen. Viereisen kahvilan nojatuolista löytyvä, päiväuniaan vetelevä kissa, kyllä oli positiivinen eläinkokemus Sampulle. Samoin kuin tarpeeksi pitkällä katseluetäisyydellä hengailevat lehmät. Topon the juttu oli ruskeana virtaava Vantaanjoki. Varovaisesti hän yritti hivuttautua lähemmäksi, ja lähemmäksi rantaviivaa, selkeästi mielessä uimahommat. Pullahoukutuksella saatiin onneksi tilanne raukeamaan. Ilman sen märempiä vesileikkejä.

Kotosalla olemme nostattaneet joulufiilistä joulupuuhastelemalla. Tai noh; en kutsuisi hommaa niinkään puuhasteluksi, kuin kunnon työksi. Keittiö on siivottu kahden päivän aikana noin viisi kertaa. Ennen jouluvieraiden saapumista, se luultavasti siivotaan vielä pari kertaa lisää. Imuri on laulanut noin suurinpiirtein kerran tunnissa. Ja liene tahti jatkunee iltapäivään asti samanmoisena. Ja vaikka on joulu, niin lapset leikkivät. (yllätys yllätys). Leikkiminen toisinsanoen tarkoittaa lelulaatikoiden sisällön levittelyä itse "joulupyhättöön", eli jouluiseksi koristeltuun olohuoneeseen. Se siitä eilisiltaisesta tuulettelusta "nyt on kaikki tehty, huomenna vain otetaan rauhassa ja keitetään perunat". En taas tullut laskeneeksi mukaan kolmea liikkujaa; ikiliikkujakolmiota. Plus sitä, että mies hoiti tällä kertaa kinkunpaistohomman. Ei tarvinne selittää tätä asiaa sen kummemmin.

Edward osaa ensimmäistä kertaa elämässään odottaa pukkia. Siinä määrin, että asiasta joulupukki+reki+joululahjat on keskusteltu äärettömään otteeseen viimeisten päivien aikana. Toisaalta; allekirjoittanut on kyllä osannut ottaa joulupukkihommasta kaiken hyödyn irti kasvastustarkoituksissa. Pitää olla kiltisti, jotta pukki tuo lahjoja. Näitkö; takapihalla juoksi tonttu tarkkailemassa ollaanko meillä kiltisti. Ja uudelleen muistuttelua siitä, että pitää olla kiltisti, jotta pukki tuo lahjoja.  (millä tuota lasta voi "kasvattaa" nyt kun pukki on sitten illemmalla visiittinsä tehnyt?). Yksi joulunihmeistä koettiin eilen illalla, kun 21.30 alkoi kuulua Edwardin huoneesta kolistelua. Hyvin vatsatautikammoisena olin ensin suht varma siitä, että nyt se joka-paikassa-jylläävä-tauti osui meihinkin, mutta ei; Edward ilmoitti siivoavansa Sampun lattialle heittelemät puupalikat. Ehkä noin miljardis pyyntö siitä, että joskus voisi ilman rukoilua, kiristystä, ja uhkailuakin siivota niitä leluja pois tehosi. Halleluja!

Toinen joulunihme koettiin Edwardin koristellessa kuusta, suurella antaumuksella. Ja sitäkin suuremmalla rakkaudella hommaa kohtaan.. Kun Edward oli vauva, odotin harmonisia lapsellisia jouluja perheen kesken. Kuvitelmissa tuoksuivat leivonnaiset, ja taustalla raikaisivat joululaulut. Näin silmissäni miten Edward pikkukätösin leipoo pipareita. Ja koristelee kuusta. Ja syö jouluherkkuja. Tähän odotushommaan meni x-määrä vuosia pidempään, kuin kuvittelin. Mutta kuten sanonta kertoo; hyvää kannattaa odottaa. Vielä odotan sitä päivää, kun ensimmäisen kerran sitten Edwardin vauvajoulun meille tulee sisälle ihka oikea kuusi. Ehkä ensi jouluna? Tähän mennessä oikea kuusi on ollut pihalla turvassa, kun sisällä on palvellut potkuautotörmäyksen, ja pallonheittokolauksen kestävä muovikuusi.

Kolmas joulunihme liene se, että tällä kertaa ihan ihka oikeasti odotan joululta eniten sitä, että näen kolmion ilmeet heidän avatessaan paketteja. Sen sijaan, että kuten aiempina jouluina, olen odottanut kolmion nukahtamista illalla. Ja sitä, että miehen kanssa istumme sohvalla vierekkäin. Poltamme lapsivaarallisia kynttilöitä aivan rauhassa. Ja juomme lasilliset viiniä, tai glögiä, tai joulusiideriä. Ja syömme suklaata hävyttömän avoimesti. (totuuden nimessä; tämä on se joulun kakkoshetki yhä!)  Onkohan minusta tulossa jossain määrin aikuinen?

Ihanaa joulua teille kaikille, jotka olette jaksaneet raapustuksiani lukea. Ja kiitos joka-ainoasta-mieltä-lämmittävästä-kommentista. Me keskitymme nyt syömään liikaa pullaa, suklaata, ja jouluruokaa. Ja "vain olemaan". Se se taitaa kuitenkin joulussa olla ihan sitä parasta?