maailman parhaat ystävät

Minä olen muuttanut todella monta kertaa elämäni aikana. Ja vaihtanut työpaikkaa x-määrän kertoja. Ja seurustellut pitkään, jonka jälkeen pistänyt ns lusikat jakoon, tavannut miehen, perustanut perheen. Saanut lapsia. Ja joutunut olosuhteiden pakosta (nooh; ja myös 100% omasta halustani) elämään keskellä 24/7 sirkusta, jota tässä perheessä kutsutaan perusarjeksi. Perussetiksi. Elämään on tullut uusien työpaikkojen, sairaalareissujen, vertaistukipiirien, hiekkalaatikoiden, ja uusien ihmissuhteiden myötä lauma uusia ihmisiä. Osa heistä on jäänyt hetkeksi rinnalle, osa pidemmäksi aikaa. Ja ilmeisesti osa pysyäkseen. Hemmetin hullut!

Vaikka elämä ei ole aina joka saralla ns ammentanut soppakauhalla hyvää, ja onnea, ja riemua, ja ruusunterälehtiä, niin se on kyllä ammentanut maailman suurimmalla soppakauhalla maailman parhaimmat tyypit elämääni. Osa heistä tietää, että mies kutsuu minua lempparilla tapaturma-altis. Ja tietää varsin hyvin miksi. Heillä on asiasta myös ns omakohtaista kokemusta. Minun ystäväni tietävät, että minä pelkään ukkosta. Ja rakastan huvipuistoja. (luulen, että yksi hyvin suuri syy siihen, että halusin lapsia, oli ajatus siitä, että lapsen varjoilla voi kiertää huvipuistot, ja tivolit toisensa jälkeen). Ja olen tuuliviiri. Ja että meidän lapset sairastuvat yleensä silloin, jos tiedossa on jotain hauskaa menoa. Joten he osaavat antaa etukäteen neuvoja siitä, miten kannattaa vältellä yleisötapahtumia, ja kaivaa varuilta tulehduskipulääkkeet esille. Minun ystäväni tietävät, että olen surkea puutarhanhoidossa. Ja siksi yksi hyvä ystäväni antoi minulle kalliokasvin (tuo ei todellakaan ole kasvin oikea nimi. Mutta koska se kasvaa kallioisessa maastossa, ja se on kasvi, se totelkoon nimeä kalliokasvi). Näen sen kalliokasvin joka päivä, kun menen ovesta sisään. Tai ulos. Ja ajattelen joka päivä ystävääni, joka ei enää ole täällä. Ja muistan miten hullun hauskaa meillä oli. Miten hän laittoi perjantaina myöhään illalla viestin, että hänen piti pussata imuriaan jäähyväisiksi, ennenkuin hänen puolisonsa lähti viemään sitä roskiin. Ja esitti kysymyksen "olenkohan mä ihan hullu". Ja hän tiesi, että meinaan tikahtua nauruun lukiessani viestiä. Välillä kalliokasvia katsellessa minun sydän meinaa pakahtua ikävästä. Ja mietin, että miten voin kertoa ystävälleni, että en ole onnistunut päästämään kalliokasvia päiviltään. Vaan se leviää, ja voi hyvin. Ja kukkii pitkään, ja hartaasti. Ja mietin perään, että ehkä minun ystäväni tietää sen. Ja ehkä hänellä on jossain toisessa ulottuvuudessa ns näppinsä pelissä mitä tulee kalliokasvin menestymiseen kalliollamme. Meillä on pihalla kaksi viinimarjapuskaa, toisen puskan nimi on Leo. Koska samana päivänä, kun istutin puskat, vietin päivää ystäväni, ja hänen lapsensa kanssa. Puska sai nimensä pienen supermiehen mukaan. Meillä oli tuolloin tosi hyvä päivä.

Aina kun lähden lenkille, muistan yhden "pienen pienen" kesämyrskyn. Jonka keskelle jouduimme ystäväni kanssa iltalenkillämme. Olen harvoin pelännyt niin paljon, kuin sen "pienen pienen" kesämyrskyn ytimessä, lenkkivaatteet päällä. Olen harvoin juossut niin kovaa, kun ko leppoisalla iltalenkillä. Ystäväni laittaa minulle kesällä nykyään usein ukkospäivityksiä. Vaikka hän asuu satojen kilometrien päässä. Se on meidän juttu.

Tänään sain yhdeltä rakkaimmista ystävistäni maailman mageimman ystävänpäiväkortin. Se vei sanat suustani. Siinä kortissa luki juuri se asia, mitä haluan sanoa kaikille ystävilleni. Sen lisäksi että haluan sanoa, että KIITOS, että olette olemassa. Ai laav juu!