hei se puhuu!

Kahden vanhemman lapsen kanssa on tässä huushollissa odotettu puhetta yhtä pitkään ja hartaasti, kuin sitä kuuluisaa iisakin kirkkoa rakennetaan. Välillä melkein toivottomina, mutta yleisesti ottaen lääkäreiden veikkailuista huolimatta suht optimistisina; kyllä se sieltä vielä tulee. Iisakin kirkko valmistuu.

Edward sanoi todistetusti äiti useaan kertaan ollessaan seitsemään kuukauden ikäinen. Sen jälkeen kaikki ei mennyt ihan kuten sillä yhdellä Vaasan kupeessa olevalla askartelupajalla. Edwardin kanssa kuitenkin sinnikkäästi veikkailimme kahden vuoden iästä lähtien, että "ens kuussa se kyllä varmaan sanoo ainakin kymmenen sanaa" "kyllä se jouluun mennessä puhuu", "no jos ei jouluun mennessä, niin pääsiäiseen mennessä ainakin". Joulut, ja pääsiäiset tulivat, ja menivät. Puheen määrä pysyi vakiona; neljä sanaa. Ne neljää sanaa saattoivat vaihtua tasaisin väliajoin; vokabulaariin tuli uusi sana, vain jotta yksi neljästä olemassaolevasta sanasta jäisi pois.. Paa oli itsepäisesti pallo vuosien ajan, ja kaa oli luonnollisesti lentokone. Isi(kin) oli pitkään äiti, pääsee helpommalla kun ei tartte kaikkien lemppareita opetella.  Erään kerran kevään ensimmäisten auringonsäteiden lämmittäessä maata, Edward tsemppasi, antoi kaikkensa;  osoitti maata todeten "kukka". Hyvä ettemme jälleen kerran pistäneet miehen kanssa taas bileitä pystyyn. Ja olimme vakuuttuneita, että NYT se puhe lähtee käyntiin. Nyt ne puheen portit aukeavat. Hassuinta tässä on se, että tiedämme kyllä koska Edward lopulta alkoi puhua, mutta en muista mitkä hänen ensimmäiset lauseensa lopulta neljän, ja puolen vuoden iässä olivat. Tiedän vain, että kun hän kerran avasi suunsa, ei ole kolmeen ja puoleen vuoteen juuri hiljaista hetkeä ollut. Ei kai pitäisi valitella... Mutta välillä ärsyttää. (sori Edward). Välillä muitakin, kun meitä vanhempia vähän ärsyttää, tai väsyttää. Kukaan läheisistämme ei varmastikaan unohda siitä, kuinka Edward eräänä uuden vuoden päivänä alkoi toivoa vapuksi muumi-ilmapalloa. Asiasta piti keskustella ainakin sata kertaa päivässä seuraavat ääääääärettömän piiiiiiiitkät neljä kuukautta.

Topon kanssa odottelemme yhä puheen ihmettä. Lääkärit ovat jo vuosia sanoneet, että Edwardin ja Topon ongelmat ovat tässä puhehommassa hyvin erilaiset, joten osaamme olla realistisempia. Edward ymmärsi aina puhetta suht hyvin. Ongelmana oli se tuottopuoli. Topolla ei se ymmärryskään ole puheen kanssa aina ihan mitä kuuluisi, joten haasteet ovat isoja,. Tällä hetkellä kommunikoimme siis esineillä, ja kuvilla huonoina päivinä, ja hetkinä. Parempivointisena Topo ymmärtää puhetta jossain määrin. Osaamme nyt olla kärsivällisempiä. Jos  Topo kymmenenvuotiaana voi kertoa mihin sattuu, ja mitä hän haluaa, olemme ainakin melko tyytyväisiä.

Sitten on tämä juniori. Sampun kanssa elo on näiden kehitysasioiden kanssa, kuin hengailua rotkon reunalla. Ollaan tukevasti maan kamaralla. Mutta tiedämme että reunan yli voidaan pudota koska tahansa. Tähän mennessä Sampu on tehnyt kaiken normirajoissa. Siis juuri ja juuri normirajoissa. Kun stressasin istumista, minua rauhoitettiin; jos lapsi alkaa istua ennenkuin 10 kuukautta tulee mittariin, kaikki hyvin. Sampu alkoi istua päivää vajaa kymmenkuisena. Kunhan lapsi alkaa kävellä viimeistään puolitoistavuotiaana, lasketaan sen olevan vielä normikehityksen rajoissa. Sampuhan alkoi kävellä puolitoistavuotiaana. Ja sitten odotettiin sitä puhetta. Satunnaisia sanoja alkoi tulla jo pitkälti ennen kaksivuotispäivää. Ja Sampu osaa sujuvasti noudattaa sanallisia ohjeita; jos vaan huvittaa. Sitä juttuakin on riittänyt ainakin lyhyiden esitelmien verran. Valitettavasti vain jollain sampulandian kielellä. Ja me olemme tuskastuneena odottaneet.

Joten voitte arvata riemun määrän, kun tässä parin viikon sisällä  Sampu on karjunut naama raivosta punaisena "sä anna tänne" äidilleen, joka on vain yrittänyt auttaa kantamalla potkuauton soramäen päälle. Sampu ei ole hirveästi saanut pyyhkeitä, kun hän on tyytyväisenä istunut sänkymme päällä, murukasan keskellä, likaisena päästä varpaisiin, todeten voitonriemuisena "Sampu söi sisin sissit" (eli tottakai Sampu söi isin sipsit). Emme ole ojentaneet (toistaiseksi), että kauniimminkin voi pyytää vaikkapa rusinoita, kuin antamalla ohjeita "sä antaa". Huokailemme vain tyytyväisyydestä, kun Sampu ennen puistoreissua huutaa eteisessä "nonnih, mennään". Käytöskoulu voidaan aloittaa ihan kohta pian, nyt olemme vain onnellisia siitä, että yhä seisomme kuitenkin tukevasti maan päällä, siinä kuilun partaalla. Sampu tiesi taas, milloin on h-hetket käsillä. Nyt voimme mennä hoitavalle taholle "puolivuotishuoltoon" tyytyväisinä ensi viikolla, todeten, että juu, kyllä se puhuu.

P.S ne suomalaiset "vauvat" ja pahvilaatikot. Ilmeisesti joku sisäänrakennettu juttu, että nuo äitiyslaatikot vetävät puoleensa kuin magneetit. Yön pimeinä tunteina piti lopulta hankkiutua eroon tästä "Sampun lepolassista", onneksi huseeraja ei ole huomannut vielä sen puuttumista.